Ikäkriisi

Siinä istuin mukavasti sohvalla lojuen, selailin ajantapoksi Facebookin etusivua. Oli tavattoman tavallinen sunnuntaipäivä, Netflix hyrräsi taustalla tasaiseen tahtiin ja mies oli seinän takana koneen ääressä tekemässä juttujaan. 

Facebook pursusi hauskoja kuvia ja vitsejä, sekä krapulan täytteisiä päivityksiä hukkuneista tavaroista. Sitten jokin pysäytti flekmaattisen selailuni. 

Kaksi lukioaikaista tuttuani oli mennyt kihloihin. Tuijotin kahta onnellista hymyä, joiden alla oli kaksi kättä. Kummassakin sormus. Tykkäsin päivityksestä, luonnollisesti. Hetken aikaa tuijotin kuvaa, jonka jälkeen tyydyin jatkamaan selaamista. Kyseessä oli kuitenkin pari, joka oli ollut jo iäisyyden yhdessä, kaipa se oli ihan luonnollista ottaa seuraava askel. 

Seuraavana päivänä olin pitkästä aikaa virka-asussa ja törmäsin työkaveriini, jota en ollut nähnyt sitten elokuun. Ihastelin hänen kevyttä rusketustaan, sillä hän oli viettänyt juuri viikon etelän auringon alla. Kyselin siinä sitten, että mites muuten meni loma. 

"Me mentiin kihloihin."

Suu loksahti auki ja olin onnesta soikea, luonnollisesti. Siinä hetken aikaa äimistelin tätä tapahtunutta, jonka jälkeen koitin jatkaa ilta-vuoroani. 

Tämä ei kuitenkaan toki jäänyt tähän. Sillä muutaman päivän aikana kihlausuutisia tuli yhteensä neljä kappaletta. Kaikki olivat oman ikäisiäni. 

Sen lisäksi, pari muuta tuttua oli hankkinut karvaisia vauvoja, joku oli saanut ihan oikeita vauvoja ja yksi läheinen ystäväni muutti avomiehensä kanssa uuteen, isompaan asuntoon. 

Mikä näiden kaikkien yhteenlaskettu summa on?

Taattu kahdenkympin ikäkriisi. 

Eikä siinä mitään. Olenhan minäkin sitoutunut. Ja asun omistusasunnossa (se toisaalta on kyllä mieheni, ei minun...). Soviteltiin jopa yhden vannoutuneen ei-naimisiin-menijä-ystävättäreni kanssa timanttisormuksia I love me- messuilla... Mutta kihloja, vauvoja ja yhteisiä asuntolainoja? Ei vielä pariin vuoteen, kiitos. 

Tämä on jotenkin hämmentävä ikävaihe. Puolet näistä oman ikäluokkani edustajista tekevät suuria sitoutumisia, puolet etsivät luottokorttia pilkun jälkeen yökerhon narikassa.

Omat mietteeni tällä hetkellä elämässä ovat lähinnä, että onko liian myöhäistä juoda kahvia tai liian aikaista juoda viiniä. Koen olevani vähän jonkinsortin väliinputoaja. Haluan ehdottomasti vakavia asioita elämältä, mutta samaan aikaan en kuitenkaan ehkä ihan vielä. 

Haaveilen kyllä punaisesta mökistä ja perunamaasta, mutta ihan yhtälailla unelmoin hanasta, josta virtaisi jatkuvasti shampanja. 

Mutta oli miten oli, ikäkriisi painoi hetken aikaa ja katosi onneksi sen siliän tien. Olen siitä onnellisessa tilassa, ettei sen vakavampia asioita tarvitse vielä stressata, vaan voin rauhassa keskittyä tähän olennaiseen, meidän suhteeseen. Biologinenkaan kello ei tikittele vielä, vaikka parhaat vuodet on jo nähty. Naisen paras ikähän on se 17- vuotta... 

Ehkä joskus tulevaisuudessa sitten koristaisi tuota meikäläisen vasempaa nimetöntä timantti jos toinenkin. Mutta kiire ei ole. 

Että kulta, jos luet tätä, niin no panic! 

Kuva ei nyt sinänsä liity itse aiheeseen, mutta kokeilin uutta pastareseptiä, ja oli hyvää!