Kun uusi sohva tuli taloon

Me hankittiin uusi sohva. 

Äitini koulukaveri oli laittanut Facebookiin ilmoituksen, että myyvät vanhan sohvansa pilkkahintaan ensimmäisellä eilmoittautuneelle. No kävipä niin hyvä tuuri, että meille se sitten päätyi. 

Maanantaina sitten purin miehen vanhan sohvan osiin, jotka sitten nostettiin pakun kyytiin ja kiidätettiin lähimmän kierrätyskeskuksen hoteisiin. Sanoimme hyvästit tuolle vanhalle, ruskealle toverille ja suuntasimme Vantaalle noutamaan uutta. 

Kun saimme sohvan koottua tuohon olohuoneen nurkkaan. Outo tunne valtasi meikäläisen. Siinä se nyt oli. Meidän ensimmäinen yhteinen iso huonekalu, siinä olohuoneen kulmassa. Täydellisen sopiva, mahtavasti mätsäävä ja kertakaikkiaan ihana ilmestys. Meidän yhteinen. 

Kysei ei ole vain sisustuselementistä, jota olin kauan kaivannut. Vaan siitä, että tämä on nyt taas vähän enemmän myös minun kotini. 

Kaikki huonekalut tässä kämpässä on joko minun tai hänen. On minun sänkyä, hänen työpöytäänsä, minun mattoani ja hänen telkkarinsa. 

Olen kirjoittanut siitä, kuinka vaikeaa oli tehdä uutta kotia toisen kotiin. Kuinka vaikea on tuntea olonsa kotoisaksi paikassa, jota oli tottunut kutsumaan sen toisen kodiksi. 

Joten ei, tämä sohva ei ole vain kauan kaivattu sisustusobjekti. Tämä on symboli meidän yhteiselle elämälle. 

Sanoin ihan miehellekin, siitä kuinka paljon tämä sohva mulle merkitsee. Mies katsoi siinä vaihessa mua kuin hullua. Että jahas, selvä juttu. 

Tässä me nyt sitten istutaan rinnakkain, meidän uudella täydellisellä sohvalla. Äsken totesi, että tämä on kyllä tosi kiva tämä uusi sohva. Ja meikäläisen olisi vain tehnyt mieli kapsahtaa miehen kaulaan, että niin, se on meidän suhteen symboli!

Syvällisten keskustelujen viikko

Se, joka väittää tuntevansa kumppaninsa monen vuoden yhdessäolon jälkeen, puhuu täyttä paskaa. 

Meidän viimeviikko oli harvinaisen puherikas. Käytiin monena päivänä keskusteluja, joita ei olla vielä käyty. Ne avasivat silmiä valtavan paljon. 

Ollaan parina kyllä sellaisia muutenkin, että jaamme kaiken keskenämme oli kyse sitten meikäläisen sinkkukaverien deittitoilailuista tai vessareissusta. Joka tapauksessa, meillä puhutaan. 
Joskus tulee viikkoja, kun ei höpistä liibalaabaa niin paljon, toisinaan taas puhetulva on pysäyttämätön. 

Me käytiin näitä syvällisiä keskusteluja Citymarketin parkkipaikalla sekä omalla kotisohvalla. Aiheet pyörivät perheen ja oman elämän ympärillä. Sen suuremmin en niistä paljasta, yksityisasiat ovat aina yksityisasioita. 
Mutta rakastin ylikaiken näitä hetkiä. Kun hetkeksi pääset taas astetta lähemmäksi sitä omaa rakasta. En tunne itseäni niin tärkeäksi, kuin sillä hetkellä kun rakas ihminen kertoo sinulle herkkiä asioita. Pysäyttävää! 

Siksi sitä aina välillä havahtuu, että hei tässä ihmisessä kenen kanssa elämäni jaan, on niin paljon ulottuvuuksia, ettei ole tosikaan! Koskaan et voi tuntea toista tarpeeksi. 
Ihmisillä on menneisyys ja ajatuksia, joita ei aina voi tietää. 

Halusin jakaa tämän kanssanne, sillä jos en muuta toitota niin fraasia "Puhukaa, puhukaa, puhukaa!" Se on avain kaikkeen, niin riitatilanteissa, kriiseissä kun niissä elämän tavallisissa hetkissäkin. Puhuminen antaa niin paljon. Puhukaa paskaa, puhukaa uskonnosta, puhukaa kaikesta! 

Seuraava kuukausi tulee olemaan varmasti taas sitä perus huumorinheittoa ja lokaa, mitä meillä aina on. Mutta innolla odotan jo seuraavaa hetkeä, kun saan upota niihin syvällisiin asioihin. 

Ihanaa maanantaita!

EX-talk

Tiistai on mielestäni kiva päivä puhua vähän existä, vai mitä sanotte?

Mikä on exä?

Monilta ihmisiltä sellainen löytyy. Hyyppä, jonka kanssa joskus oli suhteessa, mutta juttu ei toiminut ja homma niin sanotusti "kuopattiin". 
En laske yhden illan hoitoja exiksi. 
Myös kahden viikon parisuhteet sekä ala-asteen alax olee-jutut on vähän moraalisesti arveluttavia, mutta jokainen voi päättää, pitääkö niitä vakavasti otettavina suhteina vai ei (lue: minä en).  
Pidempiä säätöjä sen sijaan voisi jo melkein pitää exinä. Varsinkin jos tällainen häsläämissuhde on mennyt vakavaksi ja se on kestänyt yli neljä kuukautta. 

Jos exien lukumäärä jotenkin määrittelisi ihmistä, uskoisin itseni kuuluvan suhteelliseen keskitasoon. Sanoisin exieni lukumäärän olevan kolme. Yksi on vähän siinä ja siinä. Mutta lasketaan hänet nyt mukaan, muuten koko juttu olisi vain surullinen. 

Voiko exän kanssa olla kaveri? 

Ehkä voi, ehkä ei. Kallistun itse jälkimmäiseen. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat pysyneet kavereina. Mutta aina sieltä paistaa läpi se, että yhdessä on oltu ja kyseinen henkilö on mahdollisesti nähnyt sinut alastomana. 

Olen kahden exäni kanssa "väleissä". Tarkoittaen sitä, että voidaan moikata kun tavataan, mutta that's it. Toinen on tosi hyvä tyyppi, sillai velimäisen kaveristi. Mutta meillä olikin sellainen onoff-juttu joskus yläasteella. 
Muista en oikestaan edes halua puhua. Siitä voi sitten päätellä. 

Ylipäätään kaveeraaminen entisen rakkauden kanssa on hieman epäilyttävää. Pääsekö sitä muka oikeasti koskaan toisesta yli, jos se roikkuu tuossa nilkassa kiinni hela tiden? En usko. 

Voiko exän ottaa puheeksi uudessa parisuhteessa?

No tottahan toki. Ei mielellään ehkä ensitreffeillä, voisi olla meinaa aikamoinen turn-off. 
Mutta itseäni kiinnostaa aina oman kullan entiset heilat. Varsinkin, jos heistä on jo kauan aikaa, eivätkä voi mitenkään vaarantaa enää suhdetta (mitä?). 
Varsinkin nyt yli kahden vuoden jälkeen. Voi existä puhua, kunhan heistä ei jauha ylirakastavaan sävyyn. Huolestuisin, jos kumppanin kanssa käytäisiin päivittäin ruokapöytäkeskusteluja menneisyyden haamuista. 

Kannattaako exän kanssa palata yhteen?

Kun hanskat on lopullisesti lyöty tiskiin, tuskin sitä kannattaa enää yhteenkään palata. Jos suhde ei toimi jonkun kanssa, miksi sitä kannattaisi yrittää herätellä eloon uudestaan. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että kannattaa käydä heitäkin välillä katsomassa. 

Varsinkin pian eron jälkeen ei kannata antaa valtaa ikävän tunteelle. Vaikka voisihan se olla aika hienoa ja jopa mahdollistakin, että eron jälkeen löydätte toisenne uudelleen ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti. Niin ei valitettavasti käy kuin parin hassun parin kohdalla ja liikaa toiveita herättelevissä elokuvissa. 
Kaikille tulee joskus kaipuu suhteeseen. Se, että kannattaako siksi lämmitellä välit entisen kanssa, tuskin on hyvä idea. Sitä varten on Tinder. 

Ex on ex syystä? 

Omalla kohdallani: kyllä, KYLLÄ, K Y L L Ä. 

Tapasin tuossa joulun tienoilla kaksi exääni. Saman illan aikana. Aika paha kombo, pakko myöntää. 
Ja kyllä se valitettavasti niin on, että sille on syy, miksi olemme aikoinaan eronneet, ja asiat pysyköön näin. Kaikella rakkaudella tietenkin. 

Ja ylipäätään, kun ajattelen exiäni voin hieman hymähtää, että olihan niitä hyviä aikoja. Mutta ei niitä niin paljon ollut, että haikailisin niitä takaisin. Sori.


Onko teillä jotain hauskoja ex-tarinoita? Meikällä ei, mutta jakakaa te ihmeessä hauskoja exmuistojanne. 
Tyhjä kommenttiboxi sen sijaan kertoo sen, mitä ennustinkin: exät on exiä syystä, niistä ei ole hauskoja muistoja.