Isäni sanoi:
"Matkustely yhdessä on yksi iso parisuhdetesti."
Voin vain kompata. Jos selviätte käsikädessä läpi nälkäkiukkujen, vieraan kulttuurin, pienten hotellihuoneiden ja kestätte katsella toistenne naamaa päivästä toiseen, aamusta iltaan kahden viikon ajan, kestätte mitä vain.
Matkustelu avartaa niin omaa ajatusmaailmaa kuin parisuhteen väriskaaloja. Jatkuva yhdessäolo ja uusien asioiden kokeminen voi olla kuluttavaa kenelle tahansa. Riitoja tulee helpommin, kun oma tila pienenee normaalista siihen minimiin.
Meillä matkustelu on osoittautunut hyväksi tavaksi viettää aikaa yhdessä ja samalla päästä näkemään maailmaa, tämä kun kumpaakin kiinnostaa!
Kahden viikon Japanin reissu osoittautui täydeksi kympiksi. Isoja riitoja emme saaneet aikaan ja pikkukinat olemme oppineet sivuuttamaan tupakan mittaisen ajan kuluessa. Joitain keskusteluja käytiin suhdettakin koskien, mutta lähinnä keskityttiin nauttimaan ihanasta ympäristöstä.
Ero edelliseen reissuun oli siinä, että nyt ei eletä sitä rakkauspakkausaikaa. Nyt ollaan oikeasti saavutettu se suhteen arki, mikä sinänsä omalla tavallaan on vallan hauskaa! Kun toisen alkaa oppia vihdoin tuntemaan, on elämä vähän helpompaa.
Vaikkakin itse haluan lähteä siitä lähtökohdasta, että toista ei voi koskaan tuntea ihan täysin, ei ainakaan vielä muutaman vuoden yhteiselon jälkeen.
Mutta ihanaa on se, että joku jakaa yhteisen intohimon kohteen. Meissä on vain se ero, että siinä missä mies oli onnellinen kotiinlähdöstä ja arkeen paluussa, olen minä sellainen ikuinen haahuilija joka itkee aina lentokoneessa kotimatkalla, koska irtiotto arjesta on aina yhtä ihanaa. Kaipuu ulkomaille on vain niin valtava, etten osaa olla aina niin hirveän onnellinen siitä kotiinpaluusta.
Pariskuntana matkustaminen on meille todellakin mahdollisuus. Mahdollisuus päästä hetkeksi pois arjen pyörityksestä ja kotitöistä. Mahdollisuus kasvaa ja kokea yksin ja yhdessä. Päästä tutustumaan siihen toiseen ja ehkä jopa itseenkin, vieraassa ympäristössä. Tekee älyttömän hyvää tuulettaa päätä.
Reissun jälkeen on selvää, että aikaa pitää päästä viettämään myös erikseen. Kahden viikon tiivis läheisyys on aika epänormaali tila, kun on totuttu myös niihin omiin menoihin ja kavereihin.
Itse tällaisena takertujana joudun ymmärtämään tätä tilannetta ja antamaan aikaan. Ja hei, tästä olisi yksi postausidea muhimassa pääkopassakin ;)
Jos Japanin-reissun kuvat kiinnostaa, kehotan tarkastelemaan toista blogiani sillä silmällä. Heti kun Flickr suostuu tekemään yhteistyötä, laitan kuvat nähtäville!
![pari [suhteellista]](http://2.bp.blogspot.com/-Twe1ULtvhlQ/Vi5kvt8nbQI/AAAAAAAAHT4/IwbJ5Mgu5ck/s1110-r/pari.jpg)
perjantai 20. toukokuuta 2016
tiistai 26. huhtikuuta 2016
Kun uusi sohva tuli taloon
Me hankittiin uusi sohva.
Äitini koulukaveri oli laittanut Facebookiin ilmoituksen, että myyvät vanhan sohvansa pilkkahintaan ensimmäisellä eilmoittautuneelle. No kävipä niin hyvä tuuri, että meille se sitten päätyi.
Maanantaina sitten purin miehen vanhan sohvan osiin, jotka sitten nostettiin pakun kyytiin ja kiidätettiin lähimmän kierrätyskeskuksen hoteisiin. Sanoimme hyvästit tuolle vanhalle, ruskealle toverille ja suuntasimme Vantaalle noutamaan uutta.
Kun saimme sohvan koottua tuohon olohuoneen nurkkaan. Outo tunne valtasi meikäläisen. Siinä se nyt oli. Meidän ensimmäinen yhteinen iso huonekalu, siinä olohuoneen kulmassa. Täydellisen sopiva, mahtavasti mätsäävä ja kertakaikkiaan ihana ilmestys. Meidän yhteinen.
Kysei ei ole vain sisustuselementistä, jota olin kauan kaivannut. Vaan siitä, että tämä on nyt taas vähän enemmän myös minun kotini.
Kaikki huonekalut tässä kämpässä on joko minun tai hänen. On minun sänkyä, hänen työpöytäänsä, minun mattoani ja hänen telkkarinsa.
Olen kirjoittanut siitä, kuinka vaikeaa oli tehdä uutta kotia toisen kotiin. Kuinka vaikea on tuntea olonsa kotoisaksi paikassa, jota oli tottunut kutsumaan sen toisen kodiksi.
Joten ei, tämä sohva ei ole vain kauan kaivattu sisustusobjekti. Tämä on symboli meidän yhteiselle elämälle.
Sanoin ihan miehellekin, siitä kuinka paljon tämä sohva mulle merkitsee. Mies katsoi siinä vaihessa mua kuin hullua. Että jahas, selvä juttu.
Tässä me nyt sitten istutaan rinnakkain, meidän uudella täydellisellä sohvalla. Äsken totesi, että tämä on kyllä tosi kiva tämä uusi sohva. Ja meikäläisen olisi vain tehnyt mieli kapsahtaa miehen kaulaan, että niin, se on meidän suhteen symboli!
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Syvällisten keskustelujen viikko
Se, joka väittää tuntevansa kumppaninsa monen vuoden yhdessäolon jälkeen, puhuu täyttä paskaa.
Meidän viimeviikko oli harvinaisen puherikas. Käytiin monena päivänä keskusteluja, joita ei olla vielä käyty. Ne avasivat silmiä valtavan paljon.
Ollaan parina kyllä sellaisia muutenkin, että jaamme kaiken keskenämme oli kyse sitten meikäläisen sinkkukaverien deittitoilailuista tai vessareissusta. Joka tapauksessa, meillä puhutaan.
Joskus tulee viikkoja, kun ei höpistä liibalaabaa niin paljon, toisinaan taas puhetulva on pysäyttämätön.
Me käytiin näitä syvällisiä keskusteluja Citymarketin parkkipaikalla sekä omalla kotisohvalla. Aiheet pyörivät perheen ja oman elämän ympärillä. Sen suuremmin en niistä paljasta, yksityisasiat ovat aina yksityisasioita.
Mutta rakastin ylikaiken näitä hetkiä. Kun hetkeksi pääset taas astetta lähemmäksi sitä omaa rakasta. En tunne itseäni niin tärkeäksi, kuin sillä hetkellä kun rakas ihminen kertoo sinulle herkkiä asioita. Pysäyttävää!
Siksi sitä aina välillä havahtuu, että hei tässä ihmisessä kenen kanssa elämäni jaan, on niin paljon ulottuvuuksia, ettei ole tosikaan! Koskaan et voi tuntea toista tarpeeksi.
Ihmisillä on menneisyys ja ajatuksia, joita ei aina voi tietää.
Halusin jakaa tämän kanssanne, sillä jos en muuta toitota niin fraasia "Puhukaa, puhukaa, puhukaa!" Se on avain kaikkeen, niin riitatilanteissa, kriiseissä kun niissä elämän tavallisissa hetkissäkin. Puhuminen antaa niin paljon. Puhukaa paskaa, puhukaa uskonnosta, puhukaa kaikesta!
Seuraava kuukausi tulee olemaan varmasti taas sitä perus huumorinheittoa ja lokaa, mitä meillä aina on. Mutta innolla odotan jo seuraavaa hetkeä, kun saan upota niihin syvällisiin asioihin.
Ihanaa maanantaita!
Meidän viimeviikko oli harvinaisen puherikas. Käytiin monena päivänä keskusteluja, joita ei olla vielä käyty. Ne avasivat silmiä valtavan paljon.
Ollaan parina kyllä sellaisia muutenkin, että jaamme kaiken keskenämme oli kyse sitten meikäläisen sinkkukaverien deittitoilailuista tai vessareissusta. Joka tapauksessa, meillä puhutaan.
Joskus tulee viikkoja, kun ei höpistä liibalaabaa niin paljon, toisinaan taas puhetulva on pysäyttämätön.
Me käytiin näitä syvällisiä keskusteluja Citymarketin parkkipaikalla sekä omalla kotisohvalla. Aiheet pyörivät perheen ja oman elämän ympärillä. Sen suuremmin en niistä paljasta, yksityisasiat ovat aina yksityisasioita.
Mutta rakastin ylikaiken näitä hetkiä. Kun hetkeksi pääset taas astetta lähemmäksi sitä omaa rakasta. En tunne itseäni niin tärkeäksi, kuin sillä hetkellä kun rakas ihminen kertoo sinulle herkkiä asioita. Pysäyttävää!
Siksi sitä aina välillä havahtuu, että hei tässä ihmisessä kenen kanssa elämäni jaan, on niin paljon ulottuvuuksia, ettei ole tosikaan! Koskaan et voi tuntea toista tarpeeksi.
Ihmisillä on menneisyys ja ajatuksia, joita ei aina voi tietää.
Halusin jakaa tämän kanssanne, sillä jos en muuta toitota niin fraasia "Puhukaa, puhukaa, puhukaa!" Se on avain kaikkeen, niin riitatilanteissa, kriiseissä kun niissä elämän tavallisissa hetkissäkin. Puhuminen antaa niin paljon. Puhukaa paskaa, puhukaa uskonnosta, puhukaa kaikesta!
Seuraava kuukausi tulee olemaan varmasti taas sitä perus huumorinheittoa ja lokaa, mitä meillä aina on. Mutta innolla odotan jo seuraavaa hetkeä, kun saan upota niihin syvällisiin asioihin.
Ihanaa maanantaita!
tiistai 5. huhtikuuta 2016
EX-talk
Tiistai on mielestäni kiva päivä puhua vähän existä, vai mitä sanotte?
Mikä on exä?
Monilta ihmisiltä sellainen löytyy. Hyyppä, jonka kanssa joskus oli suhteessa, mutta juttu ei toiminut ja homma niin sanotusti "kuopattiin".
En laske yhden illan hoitoja exiksi.
Myös kahden viikon parisuhteet sekä ala-asteen alax olee-jutut on vähän moraalisesti arveluttavia, mutta jokainen voi päättää, pitääkö niitä vakavasti otettavina suhteina vai ei (lue: minä en).
Pidempiä säätöjä sen sijaan voisi jo melkein pitää exinä. Varsinkin jos tällainen häsläämissuhde on mennyt vakavaksi ja se on kestänyt yli neljä kuukautta.
Jos exien lukumäärä jotenkin määrittelisi ihmistä, uskoisin itseni kuuluvan suhteelliseen keskitasoon. Sanoisin exieni lukumäärän olevan kolme. Yksi on vähän siinä ja siinä. Mutta lasketaan hänet nyt mukaan, muuten koko juttu olisi vain surullinen.
Mikä on exä?
Monilta ihmisiltä sellainen löytyy. Hyyppä, jonka kanssa joskus oli suhteessa, mutta juttu ei toiminut ja homma niin sanotusti "kuopattiin".
En laske yhden illan hoitoja exiksi.
Myös kahden viikon parisuhteet sekä ala-asteen alax olee-jutut on vähän moraalisesti arveluttavia, mutta jokainen voi päättää, pitääkö niitä vakavasti otettavina suhteina vai ei (lue: minä en).
Pidempiä säätöjä sen sijaan voisi jo melkein pitää exinä. Varsinkin jos tällainen häsläämissuhde on mennyt vakavaksi ja se on kestänyt yli neljä kuukautta.
Jos exien lukumäärä jotenkin määrittelisi ihmistä, uskoisin itseni kuuluvan suhteelliseen keskitasoon. Sanoisin exieni lukumäärän olevan kolme. Yksi on vähän siinä ja siinä. Mutta lasketaan hänet nyt mukaan, muuten koko juttu olisi vain surullinen.
Ehkä voi, ehkä ei. Kallistun itse jälkimmäiseen. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat pysyneet kavereina. Mutta aina sieltä paistaa läpi se, että yhdessä on oltu ja kyseinen henkilö on mahdollisesti nähnyt sinut alastomana.
Olen kahden exäni kanssa "väleissä". Tarkoittaen sitä, että voidaan moikata kun tavataan, mutta that's it. Toinen on tosi hyvä tyyppi, sillai velimäisen kaveristi. Mutta meillä olikin sellainen onoff-juttu joskus yläasteella.
Muista en oikestaan edes halua puhua. Siitä voi sitten päätellä.
Ylipäätään kaveeraaminen entisen rakkauden kanssa on hieman epäilyttävää. Pääsekö sitä muka oikeasti koskaan toisesta yli, jos se roikkuu tuossa nilkassa kiinni hela tiden? En usko.
Olen kahden exäni kanssa "väleissä". Tarkoittaen sitä, että voidaan moikata kun tavataan, mutta that's it. Toinen on tosi hyvä tyyppi, sillai velimäisen kaveristi. Mutta meillä olikin sellainen onoff-juttu joskus yläasteella.
Muista en oikestaan edes halua puhua. Siitä voi sitten päätellä.
Ylipäätään kaveeraaminen entisen rakkauden kanssa on hieman epäilyttävää. Pääsekö sitä muka oikeasti koskaan toisesta yli, jos se roikkuu tuossa nilkassa kiinni hela tiden? En usko.
Voiko exän ottaa puheeksi uudessa parisuhteessa?
No tottahan toki. Ei mielellään ehkä ensitreffeillä, voisi olla meinaa aikamoinen turn-off.
Mutta itseäni kiinnostaa aina oman kullan entiset heilat. Varsinkin, jos heistä on jo kauan aikaa, eivätkä voi mitenkään vaarantaa enää suhdetta (mitä?).
Varsinkin nyt yli kahden vuoden jälkeen. Voi existä puhua, kunhan heistä ei jauha ylirakastavaan sävyyn. Huolestuisin, jos kumppanin kanssa käytäisiin päivittäin ruokapöytäkeskusteluja menneisyyden haamuista.
No tottahan toki. Ei mielellään ehkä ensitreffeillä, voisi olla meinaa aikamoinen turn-off.
Mutta itseäni kiinnostaa aina oman kullan entiset heilat. Varsinkin, jos heistä on jo kauan aikaa, eivätkä voi mitenkään vaarantaa enää suhdetta (mitä?).
Varsinkin nyt yli kahden vuoden jälkeen. Voi existä puhua, kunhan heistä ei jauha ylirakastavaan sävyyn. Huolestuisin, jos kumppanin kanssa käytäisiin päivittäin ruokapöytäkeskusteluja menneisyyden haamuista.
Kannattaako exän kanssa palata yhteen?
Kun hanskat on lopullisesti lyöty tiskiin, tuskin sitä kannattaa enää yhteenkään palata. Jos suhde ei toimi jonkun kanssa, miksi sitä kannattaisi yrittää herätellä eloon uudestaan. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että kannattaa käydä heitäkin välillä katsomassa.
Varsinkin pian eron jälkeen ei kannata antaa valtaa ikävän tunteelle. Vaikka voisihan se olla aika hienoa ja jopa mahdollistakin, että eron jälkeen löydätte toisenne uudelleen ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti. Niin ei valitettavasti käy kuin parin hassun parin kohdalla ja liikaa toiveita herättelevissä elokuvissa.
Kaikille tulee joskus kaipuu suhteeseen. Se, että kannattaako siksi lämmitellä välit entisen kanssa, tuskin on hyvä idea. Sitä varten on Tinder.
Kun hanskat on lopullisesti lyöty tiskiin, tuskin sitä kannattaa enää yhteenkään palata. Jos suhde ei toimi jonkun kanssa, miksi sitä kannattaisi yrittää herätellä eloon uudestaan. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että kannattaa käydä heitäkin välillä katsomassa.
Varsinkin pian eron jälkeen ei kannata antaa valtaa ikävän tunteelle. Vaikka voisihan se olla aika hienoa ja jopa mahdollistakin, että eron jälkeen löydätte toisenne uudelleen ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti. Niin ei valitettavasti käy kuin parin hassun parin kohdalla ja liikaa toiveita herättelevissä elokuvissa.
Kaikille tulee joskus kaipuu suhteeseen. Se, että kannattaako siksi lämmitellä välit entisen kanssa, tuskin on hyvä idea. Sitä varten on Tinder.
Ex on ex syystä?
Omalla kohdallani: kyllä, KYLLÄ, K Y L L Ä.
Tapasin tuossa joulun tienoilla kaksi exääni. Saman illan aikana. Aika paha kombo, pakko myöntää.
Ja kyllä se valitettavasti niin on, että sille on syy, miksi olemme aikoinaan eronneet, ja asiat pysyköön näin. Kaikella rakkaudella tietenkin.
Ja ylipäätään, kun ajattelen exiäni voin hieman hymähtää, että olihan niitä hyviä aikoja. Mutta ei niitä niin paljon ollut, että haikailisin niitä takaisin. Sori.
Onko teillä jotain hauskoja ex-tarinoita? Meikällä ei, mutta jakakaa te ihmeessä hauskoja exmuistojanne.
Tyhjä kommenttiboxi sen sijaan kertoo sen, mitä ennustinkin: exät on exiä syystä, niistä ei ole hauskoja muistoja.
Omalla kohdallani: kyllä, KYLLÄ, K Y L L Ä.
Tapasin tuossa joulun tienoilla kaksi exääni. Saman illan aikana. Aika paha kombo, pakko myöntää.
Ja kyllä se valitettavasti niin on, että sille on syy, miksi olemme aikoinaan eronneet, ja asiat pysyköön näin. Kaikella rakkaudella tietenkin.
Ja ylipäätään, kun ajattelen exiäni voin hieman hymähtää, että olihan niitä hyviä aikoja. Mutta ei niitä niin paljon ollut, että haikailisin niitä takaisin. Sori.
Onko teillä jotain hauskoja ex-tarinoita? Meikällä ei, mutta jakakaa te ihmeessä hauskoja exmuistojanne.
Tyhjä kommenttiboxi sen sijaan kertoo sen, mitä ennustinkin: exät on exiä syystä, niistä ei ole hauskoja muistoja.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
10 syytä viihtyä parisuhteessa
Koulussa tuli puhetta sinkkuudesta ja sinkkuelämän hyvistä puolista verrattuna parisuhteiluun. Yleisestikin sinkkuutta aina puolustellaan.
Sitä saa käydä baarissa niin paljon kuin haluaa ja jatkoille voi päätyä kenen kanssa tahansa.
Kukaan ei ole valittamassa sotkuisista tavoistasi ja saat itse määrittää katsotaanko televisiosta Temptation Islandia vai ei.
Saat vallata koko sängyn yksin itsellesi, eikä kukaan syö ruokiasi (varsinkaan herkkujasi).
Mutta kuten joku voi jo päätellä, en toki tullut ylistämään tänne omaa sinkkuelämääni. Tulin ylistämään niitä mahtavia asioita, jotka parisuhteessa voittavat yksinolon mennen tullen.
Kaikki sinkut, älkää ottako pahalla. Sinkkuelämä on ihan mahtavaa ja yksinolossa ei ole mitään pahaa.
Mutta kun se parisuhde...
1. Kotona on pitkän päivän jälkeen joku odottamassa sekä mahdollisesti päivän kotityöt tehtynä.
Varsinkin kun vedin harkan aikaan pitkää päivää, oli ihan mahtavaa tulla kotiin, kun joku oli valmis antamaan energiahalin ja ruokakin saattoi parhaillaan tuoksua tuossa liedellä.
Parasta on se, kun aamulla lähtiessäsi näet tiskivuoren, mutta kotiin palatessa se on valloitettu. Yksin asuessa en inhonnut mitään muuta niin paljon, kuin siivoamista.
2. Kun heräät yöllä hiestä märkänä painajaiseen, on vieressäsi joku, joka lohduttaa.
Muistan kun sain elämäni toisen unihalvauksen.Tuntui siltä, että joku yritti vetää meikäläistä jaloista pois sängystä. Havahduin hetken päästä siihen, että olin kokonana hereillä ja säpsähdykseeni heräsi myös mieheke. Paniikissa sopersin jotain sekavaa jostain demoneista (:D) ja mies kaappasi mut tiukkaan halaukseen.
Ja jos mies ei pääse hereille asti, vetäisen aina käsivarret omatoimisesti ympärilleni, sekin jo helpottaa!
Ja mitä tulee sängyn valtaamiseen, mies osaa nukkua hirveän pienessä tilassa. Saan siis rauhassa nukkua meritähtiasennossa, meillä siitä ei valiteta!
3. Lauantai-iltana ei tarvitse tälläytyä ja vetää liian tiukkaa minimekkoa päälle saadaksesi seuraa lakanoiden väliin.
Parhaimmillaan voit olla hiukset likaisina sekä meikittä ja saada silti. Kätevää varsinkin kaikille mukauudenhaluisille.
4. Yleinen kommentti sinkkujen suusta on, että voit rauhassa sikailla ilman häpeää.
Mutta parasta on se, kun voitte kultasi kanssa nauraa ja puhua kehon tuotoksista ääneen. Siinä vaiheessa suhde on vasta vakava, kun voit pieraista toisen kuullen.
5. Parisuhteessa sinulla on aina joku, joka kuuntelee tyhmiä juttujasi ja parhaimmillaan jakaa ne kanssasi. En oikeasti tiedä ketään ihmistä, kenen kanssa voisin olla yhtä luonnollinen ja rento. Se on ihan kiva fiilis, kun ei tarvitse esittää yhtään mitään muuta kuin mitä oikeasti on.
Ja tähän on turha jauhaa paskaa siitä, kuinka jotkut ovat kaikkien kanssa ihan omia itsejään. No ette ole, ihan oikeasti. Siinä meikäläisen argumentti.
6. Kun me mennään ulos syömään, en yleensä jaksa syödä koko annosta kokonaan (kiitos skolioosi ja korsettiajat muokkaantuneesta syömistottumuksista). Mies toimii vähän samalla tavalla kuin koira. Se syö loput annoksestasi, eikä jää huono omatunto lautaselle jääneestä ruoasta!
Toinen hyvä puoli on se, etten ikinä itse tilaa alkuruokaa, koska en jaksaisi muuten syödä itse pääruokaa. Mutta miehen tilatessa, saan minäkin osani alkuruokien ihanuuksista. Fair game.
7. Vaikka olisit luonnontilassa ilman kosmetiikkaa ja hiuksien pesusta olisi kulunut päiviä, joku kehuu sinua aina kauniiksi. Se on mukavaa! Ei tarvitse ladata tuhansia selfieitä someen kohteliasuuksien tarpeessa.
Myös silloin kun olotila muistuttaa lähinnä pallokalaa, jaksaa kumppani silti kehua nätiksi. En silloin kyseenalaista mitään.
8. Parisuhteessa ollessasi ja varsinkin yhdessä asuessa on mukavaa, kun toinen ihminen muistaa sinua pienillä eleillä.
Meillä ne pienet eleet tarkoittavat sitä, että kun mies lähtee baarista yöllä ja tulee snägärin kautta kotiin, hän muistaa tuoda minullekin roskaruokaa, jos olen ollut viettämässä koti-iltaa yksin.
Tuo mies kyllä tietää, millä meikäläisen sydän sulaa. Meinaan raneilla ja tuplajuustohampurilaisella.
9. Parisuhteessa ei tarvitse kuluttaa muutenkaan aikaa ihmisten treffailuun. Se on niin hirveän kuluttavaa!
Pelkästään ajastus siitä, että meikän pitäisi selailla Tinderiä unelmien prinssin toivossa. Ei kiitos.
Mielummin makaan sohvalla katsomassa Shameless:ia ja tiedän, että toinen puoliskoni hengaa seinän toisella puolella.
Voin myös rauhassa keskittyä asioihin kuten opiskeluun, kodin laittamiseen ja uran luomiseen, kun ei tarvitse miettiä elämänkumppanin etsimisä. Jee!
10. Voin tehdä kaikkia niitä asioita, mitä tekisin sinkkunakin. Erona vain se, että minulla on joku kenen kanssa jakaa elämäni. Se on varmaan paras asia (ja vähän niinkö koko ideakin) parisuhteessa.
Vaikka sinkkuna olo onkin kivaa, tykkään itse olla enempi parisuhteessa. Ihan vain siksi, että olen löytänyt ihmisen kenen kanssa olla.
Onko teillä jotain asioita, jotka on parhautta vain sinkkuudessa tai parisuhteessa? Laittakaa kommenttiboxiin ajatuksianne, voin sitten tulla kumoamaan/samaistumaan.
Sitä saa käydä baarissa niin paljon kuin haluaa ja jatkoille voi päätyä kenen kanssa tahansa.
Kukaan ei ole valittamassa sotkuisista tavoistasi ja saat itse määrittää katsotaanko televisiosta Temptation Islandia vai ei.
Saat vallata koko sängyn yksin itsellesi, eikä kukaan syö ruokiasi (varsinkaan herkkujasi).
Mutta kuten joku voi jo päätellä, en toki tullut ylistämään tänne omaa sinkkuelämääni. Tulin ylistämään niitä mahtavia asioita, jotka parisuhteessa voittavat yksinolon mennen tullen.
Kaikki sinkut, älkää ottako pahalla. Sinkkuelämä on ihan mahtavaa ja yksinolossa ei ole mitään pahaa.
Mutta kun se parisuhde...
1. Kotona on pitkän päivän jälkeen joku odottamassa sekä mahdollisesti päivän kotityöt tehtynä.
Varsinkin kun vedin harkan aikaan pitkää päivää, oli ihan mahtavaa tulla kotiin, kun joku oli valmis antamaan energiahalin ja ruokakin saattoi parhaillaan tuoksua tuossa liedellä.
Parasta on se, kun aamulla lähtiessäsi näet tiskivuoren, mutta kotiin palatessa se on valloitettu. Yksin asuessa en inhonnut mitään muuta niin paljon, kuin siivoamista.
2. Kun heräät yöllä hiestä märkänä painajaiseen, on vieressäsi joku, joka lohduttaa.
Muistan kun sain elämäni toisen unihalvauksen.Tuntui siltä, että joku yritti vetää meikäläistä jaloista pois sängystä. Havahduin hetken päästä siihen, että olin kokonana hereillä ja säpsähdykseeni heräsi myös mieheke. Paniikissa sopersin jotain sekavaa jostain demoneista (:D) ja mies kaappasi mut tiukkaan halaukseen.
Ja jos mies ei pääse hereille asti, vetäisen aina käsivarret omatoimisesti ympärilleni, sekin jo helpottaa!
Ja mitä tulee sängyn valtaamiseen, mies osaa nukkua hirveän pienessä tilassa. Saan siis rauhassa nukkua meritähtiasennossa, meillä siitä ei valiteta!
3. Lauantai-iltana ei tarvitse tälläytyä ja vetää liian tiukkaa minimekkoa päälle saadaksesi seuraa lakanoiden väliin.
Parhaimmillaan voit olla hiukset likaisina sekä meikittä ja saada silti. Kätevää varsinkin kaikille mukauudenhaluisille.
4. Yleinen kommentti sinkkujen suusta on, että voit rauhassa sikailla ilman häpeää.
Mutta parasta on se, kun voitte kultasi kanssa nauraa ja puhua kehon tuotoksista ääneen. Siinä vaiheessa suhde on vasta vakava, kun voit pieraista toisen kuullen.
5. Parisuhteessa sinulla on aina joku, joka kuuntelee tyhmiä juttujasi ja parhaimmillaan jakaa ne kanssasi. En oikeasti tiedä ketään ihmistä, kenen kanssa voisin olla yhtä luonnollinen ja rento. Se on ihan kiva fiilis, kun ei tarvitse esittää yhtään mitään muuta kuin mitä oikeasti on.
Ja tähän on turha jauhaa paskaa siitä, kuinka jotkut ovat kaikkien kanssa ihan omia itsejään. No ette ole, ihan oikeasti. Siinä meikäläisen argumentti.
6. Kun me mennään ulos syömään, en yleensä jaksa syödä koko annosta kokonaan (kiitos skolioosi ja korsettiajat muokkaantuneesta syömistottumuksista). Mies toimii vähän samalla tavalla kuin koira. Se syö loput annoksestasi, eikä jää huono omatunto lautaselle jääneestä ruoasta!
Toinen hyvä puoli on se, etten ikinä itse tilaa alkuruokaa, koska en jaksaisi muuten syödä itse pääruokaa. Mutta miehen tilatessa, saan minäkin osani alkuruokien ihanuuksista. Fair game.
7. Vaikka olisit luonnontilassa ilman kosmetiikkaa ja hiuksien pesusta olisi kulunut päiviä, joku kehuu sinua aina kauniiksi. Se on mukavaa! Ei tarvitse ladata tuhansia selfieitä someen kohteliasuuksien tarpeessa.
Myös silloin kun olotila muistuttaa lähinnä pallokalaa, jaksaa kumppani silti kehua nätiksi. En silloin kyseenalaista mitään.
8. Parisuhteessa ollessasi ja varsinkin yhdessä asuessa on mukavaa, kun toinen ihminen muistaa sinua pienillä eleillä.
Meillä ne pienet eleet tarkoittavat sitä, että kun mies lähtee baarista yöllä ja tulee snägärin kautta kotiin, hän muistaa tuoda minullekin roskaruokaa, jos olen ollut viettämässä koti-iltaa yksin.
Tuo mies kyllä tietää, millä meikäläisen sydän sulaa. Meinaan raneilla ja tuplajuustohampurilaisella.
9. Parisuhteessa ei tarvitse kuluttaa muutenkaan aikaa ihmisten treffailuun. Se on niin hirveän kuluttavaa!
Pelkästään ajastus siitä, että meikän pitäisi selailla Tinderiä unelmien prinssin toivossa. Ei kiitos.
Mielummin makaan sohvalla katsomassa Shameless:ia ja tiedän, että toinen puoliskoni hengaa seinän toisella puolella.
Voin myös rauhassa keskittyä asioihin kuten opiskeluun, kodin laittamiseen ja uran luomiseen, kun ei tarvitse miettiä elämänkumppanin etsimisä. Jee!
10. Voin tehdä kaikkia niitä asioita, mitä tekisin sinkkunakin. Erona vain se, että minulla on joku kenen kanssa jakaa elämäni. Se on varmaan paras asia (ja vähän niinkö koko ideakin) parisuhteessa.
Vaikka sinkkuna olo onkin kivaa, tykkään itse olla enempi parisuhteessa. Ihan vain siksi, että olen löytänyt ihmisen kenen kanssa olla.
Onko teillä jotain asioita, jotka on parhautta vain sinkkuudessa tai parisuhteessa? Laittakaa kommenttiboxiin ajatuksianne, voin sitten tulla kumoamaan/samaistumaan.
maanantai 28. maaliskuuta 2016
+ avec ?
Yhdessä bilettäminen yhdistää.
Meillä oli yhdessä vaiheessa sellainen ongelma, ettei voitu käydä juhlimassa yhdessä. Jos laitettiin tanssikengät jalkaan ja vähän kupiteltiin, niin riidaksihan se meni aina poikkeuksetta.
Alkuillat menivät aina hyvin, loppuillat päättyivät meikäläisen itkuun ja mykkäkouluihin.
Miksi?
Sen kun tietäisi...
Me alettiin sitten opetella uudelleen sitä yhdessä juhlimisen jaloa taitoa. Haastavaa on ollut, mutta tulosta on tuotettu. Ja nyt tapahtui jotain aivan mahtavaa.
Olin viettämässä lauantai-iltaa perheeni luona, kun mies soitti. Hän kutsui mukaan paikalliseen menomestaan viettämään iltaa hänen ja ystäviensä kanssa. Meikäläisen ensireaktio oli, että eijei. Olin ollut aamuvuorossa ja takana oli huonosti nukuttu yö. En ollut pessyt hiuksia ja ainoa meikkini sillähetkellä oli lähinnä silmänympärysvoide.
Sitten alkoi vähän kutkuttaa illanvietto yhdessä, mies kertoi jopa vähän ikävöineensä!
Lähdin kotiin siitä sitten suihkuttamaan vähän kuivashampoota elottomaan pehkooni ja sipaisemaan poskipunaa nassuun.
Lopputuloksena oli mahtavin ilta pitkästä aikaa!
Ei riitoja, ei hapanta naama, ei draamaa. Vain pelkkää rakkautta ja kuohuviiniä.
Me tanssimme yhdessä ja olimme toistemme kainaloissa kuin vastarakastuneet konsanaan. Heitimme huulta miehen ystävien kanssa ja yksipä totesi meikäläisen olevan mahtava nainen (olen todellakin otettu). Puoli kolmen aikoihin lähdimme yhteistuumin McDonaldsin autokaistan kautta kotiin. Ja noh, nukkumaan mentiin viideltä.
Aamulla herättiin kumpikin ilman sen kummempia oloja, onnellisina ja iloisina (ei kuitenkaan kovin pirteinä). Aamukin oli kaikenlisäksi aivan loistava.
Tulimme siihen tulokseen, että onnistunut ilta taas yhdisti meitä vähän enemmän. Mieletön fiilis, tämä kämppä meinaa pursusi rakkautta!
Sille, miksei ennen ole toiminut näin hyvin on montakin eri syytä. Se nuoruuden rellestäminen, se on jäänyt pois. Itse olen alkoholin käyttöä vähentänyt vähintäänkin isolla kädellä.
Olemme myös todenneet ongelmat ja alkaneet työstää niitä. Tämähän päätee siis kaikkeen, mitä tulee parisuhteeseen. Tai elämään ylipäätään.
Mitä opimme taas?
- juhlikaa joskus yhdessä
- liika alkoholi ja parisuhde ei sovi samaan veneeseen
- sano välillä kyllä elämälle (ja hyville juhlille!)
Meillä oli yhdessä vaiheessa sellainen ongelma, ettei voitu käydä juhlimassa yhdessä. Jos laitettiin tanssikengät jalkaan ja vähän kupiteltiin, niin riidaksihan se meni aina poikkeuksetta.
Alkuillat menivät aina hyvin, loppuillat päättyivät meikäläisen itkuun ja mykkäkouluihin.
Miksi?
Sen kun tietäisi...
Me alettiin sitten opetella uudelleen sitä yhdessä juhlimisen jaloa taitoa. Haastavaa on ollut, mutta tulosta on tuotettu. Ja nyt tapahtui jotain aivan mahtavaa.
Olin viettämässä lauantai-iltaa perheeni luona, kun mies soitti. Hän kutsui mukaan paikalliseen menomestaan viettämään iltaa hänen ja ystäviensä kanssa. Meikäläisen ensireaktio oli, että eijei. Olin ollut aamuvuorossa ja takana oli huonosti nukuttu yö. En ollut pessyt hiuksia ja ainoa meikkini sillähetkellä oli lähinnä silmänympärysvoide.
Sitten alkoi vähän kutkuttaa illanvietto yhdessä, mies kertoi jopa vähän ikävöineensä!
Lähdin kotiin siitä sitten suihkuttamaan vähän kuivashampoota elottomaan pehkooni ja sipaisemaan poskipunaa nassuun.
Lopputuloksena oli mahtavin ilta pitkästä aikaa!
Ei riitoja, ei hapanta naama, ei draamaa. Vain pelkkää rakkautta ja kuohuviiniä.
Me tanssimme yhdessä ja olimme toistemme kainaloissa kuin vastarakastuneet konsanaan. Heitimme huulta miehen ystävien kanssa ja yksipä totesi meikäläisen olevan mahtava nainen (olen todellakin otettu). Puoli kolmen aikoihin lähdimme yhteistuumin McDonaldsin autokaistan kautta kotiin. Ja noh, nukkumaan mentiin viideltä.
Aamulla herättiin kumpikin ilman sen kummempia oloja, onnellisina ja iloisina (ei kuitenkaan kovin pirteinä). Aamukin oli kaikenlisäksi aivan loistava.
Tulimme siihen tulokseen, että onnistunut ilta taas yhdisti meitä vähän enemmän. Mieletön fiilis, tämä kämppä meinaa pursusi rakkautta!
Sille, miksei ennen ole toiminut näin hyvin on montakin eri syytä. Se nuoruuden rellestäminen, se on jäänyt pois. Itse olen alkoholin käyttöä vähentänyt vähintäänkin isolla kädellä.
Olemme myös todenneet ongelmat ja alkaneet työstää niitä. Tämähän päätee siis kaikkeen, mitä tulee parisuhteeseen. Tai elämään ylipäätään.
Mitä opimme taas?
- juhlikaa joskus yhdessä
- liika alkoholi ja parisuhde ei sovi samaan veneeseen
- sano välillä kyllä elämälle (ja hyville juhlille!)
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Odotuksia vai oletuksia
Hei vaan!
Sitä tuli taas selailtua vähän Iltapäivä lehtien hurjia Rakkaus&Seksi-osioita.
Iltalehdellä oli artikkeli, jossa kerrottiin 8 asiaa, joita sinulla on oikeus odottaa parisuhteelta. Pääset juttuu tästä.
Ajattelinpa näin keskiviikon kunniaksia kertoa teille, toteutuuko nämä odotukset meidän parisuhteessa!
Alkusanoina:
Itsellänikin ja varmasti siis kaikilla on jonkinlaisia odotuksia parisuhteelta. Itse odotan välitöntä rakkautta (pikkujuttu) sekä yhteistä aikaa. Mielestäni ilman näitä, ei suhde oikeastaan ole kunnon suhde.
Odotukset on jotenkin vaikea sana. Oikeastaan, pitääkö suhteella olla odotuksia? Pitääkö suhteelta odottaa jotain? Vai pitäisikö vain, noh, olla odottamatta mitään?
Mutta asiaan! Alhaalle listaan nuo Iltalehden 8 kohtaa, sekä omat sepustukset niiden toteutumisesta.
1. Tunteet
Kumppanisi ilmaisee lämpimiä tunteita sinua kohtaan sanoin tai teoin. Myös fyysiset eleet, kuten suutelu, halailu, koskettelu tai kädestä pitäminen ovat tärkeitä romanttisessa suhteessa. Hän pitää sinusta myös ihmisenä ja osoittaa sen tavalla tai toisella.
Ensinnäkin, mikä tuo kohta "hän pitää sinusta myös ihmisenä" oikein on?
Meillä tunteita näytetään. Sanotaan päivittäin, että rakastetaan ja tykätään. Hellitellään ja lässytellään myös aika paljon, mikä kuulostaa kaikkien korvaan aina tosi ällöttävältä.
Halailu, pussailu ja ylipäätään kaikki koskettaminen on mulle t o d e l l a tärkeitä eleitä. Jos toinen ei anna huomiota näillä tavoilla, oletan automaattisesti, että jokin on vialla.
Mutta me kyllä halaillaan paljon ja hellitään toisiamme. Ollaan jopa parin viikon aikana nukahdettu ja nukuttu lusikassa, mikä ei ole hirveän tyypillistä. Mutta se on ihanaa!
2. Myötätunto
Kun sinuun sattuu henkisesti tai fyysisesti, kumppanisi reagoi siihen. Hän esimerkiksi tarjoutuu auttamaan tai osoittaa myötätuntoa, jos sinulla on kipuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän antautuu täyteen itkuun ja epätoivoon puolestasi. Pikemminkin hän osoittaa, että tilanne merkitsee hänelle jotakin. Hän esimerkiksi huolestuu.
Kyllä. Kun stressaan, toinen yrittää kyllä keksiä ratkaisuja ongelmiini. Kun on menkkakipuja (ja kyllä, minä vedän sen menkkakortin joka ikinen kuukausi pöytään), saan haleja ja hierontaa sekä sympatiaa paljon.
Kun ollaan kumpikin kipeinä, pyritään tekemään kaikkemme, että toisen olo paranisi.
3. Kunnioitus
Hyvä kumppani osoittaa kunnioitusta luonnettasi ja arvojasi kohtaan. Vaikka hän olisi eri mieltä kanssasi, hän ei nimittele sinua. Hän tietää vahvuutesi sekä on armollinen heikkouksiasi kohtaan. Jos jokin asia on sinulle vaikea, hän ei käännä veistä haavassa.
Mun mielestä tämä ei ole edes mikään odotus vaan automaattisesti odotan, että toinen kunnioittaa minua ihmisenä. Mielipiteitä on monia ja meillä toisinaan ne eroaa paljonkin. Mutta kunnioitetaan kummankin mielipiteitä. Niistä on sitäpaitsi hauska väitellä!
Rakkaani myös tsemppaa minua vaikeissa asioissa. Jos en jotain osaa, saan korkeintaan osakseni myötätuntoista nahjailua. Mutta ikinä ei olle haukuttu toisiamme tai parjattu asioista, jotka on hankalia.
4. Harkitsevaisuus
Huomaavainen kumppani miettii, miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun. Tämä ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi aina toimia tahtosi mukaan, vaan hän ottaa näkökulmasi huomioon ja se vaikuttaa hänen tekemiinsä ratkaisuihin.
Noh, näin ei ole ollut aina. Alussa meillä oli tämän kanssa vähän ongelmia. Toinen kun oli sinkkumiehenä kauan, niin se, että yhtäkkiä oltiinkin suhteessa ei ollutkaan ihan helppoa.
Muistan kuinka ärsyynnyin aina siitä, kun mieheni vain meni itsekseen, sen kummemmin meikää ajattelematta. Hahaa!
Nykyään otetaan toisiamme tasavertaisesti huomioon. Esimerkiksi, jos minulla on vapaa viikonloppu tiedossa, sovitetaan menot niin, että voidaan viettää aikaa yhdessä.
5. Sopivasti yhteistä aikaa
Parisuhteeseen kuuluu olennaisella tavalla yhdessä vietetty aika. Jos kumppanilla ei ole koskaan aikaa sinulle, huolestu. Sopiva määrä molempien omaa aikaa tekee myös hyvää suhteelle. Joten sekään ei ole hyvä, jos hän kahlitsee sinua liikaa ja haluaa olla koko ajan kanssasi. Keskustelkaa tarvittaessa, vastaako ajankäyttö molempien tarpeita.
Hahaa, tästä on väännetty kyllä niin, että ei rajaa! Meidän käsitykset omasta sekä yhteisestä ajasta ovat poikenneet todella paljon. Klassisesti tietenkin niin, että minähän viettäisin kaiken vapaan ajan mieheni kanssa, ja mies taas arvostaa paljon sitä aikaansa ystäviensä kanssa. Mikä dilemma!
Joskus tästä tulee edelleen vähän kinaa. Mutta uskaltaisin väittää, että yhteinen suunta on on alkanut pikkuhiljaa löytyä. Varsinkin nyt, kun asutaan yhdessä.
Mutta kyllä, olen muuten ihana nainen, haluan vain viettää paljon aikaa yhdessä!
Eihän siinä mitään väärää ole, eihän?
6. Kiinnostus
On järkeenkäypää odottaa, että kumppanisi pitää sinua kiinnostavampana henkilönä kuin esimerkiksi tavallisia tuttavia. Hän on utelias harrastuksistasi, mielipiteistäsi, ajatuksistasi ja tunteistasi. Jos kumppani ei ole kiinnostunut sinusta, hän saattaa olla suhteessa vain suhteessa olemisen vuoksi.
Kyllä uskaltaisin väittää, että ollaan kumpikin kiinnostuneita toisistamme. Eikai tässä muuten oltaisi yhdessä!
Mies tuohon tuotesi, että olen osa hänen elämäänsä, ja siksi kiinnostava. Makes sense?
Pidän tuota rakastani todellakin kiinnostavana. Hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia ja fiksukin on! Tykkään jutella ihan hirveästi hänen kanssa juuri siksi.
7. Läheisyys
Hän haluaa tuntea sinut henkisesti kunnolla - ei vain pintatasolla. Hän haluaa oppia tuntemaan sinut ajatuksinesi ja tunteinesi syvällisemmin.
Kahden ja melkein puolen vuoden aikana, meistä on tullut tosi läheisiä. Tämä mies on elämäni tärkein ihminen ja paras ystäväni. Tunnetaan toisemme melkein läpikotaisin, vaikka vieläkin on kaikenlaista selviteltävää ja opittavaa.
8. Anteliaisuus
Antelias kumppani haluaa aidosti auttaa sinua, kun sitä tarvitset. Hän haluaa olla tukenasi tavalla tai toisella. Anteliaisuuden ei tarvitse olla lahjoja ja kalliita lomia. Henkinen anteliaisuus ja apu hädän tullen ovat niitäkin arvokkaampia.
Tästä aiheesta itseasiassa puhuin työkaverini kanssa. Kumpikin ollaan tilanteessa, jossa opiskellaan ja asutaan miehen kanssa yhdessä.
Tämä tilanteeni olisi paljon vaikeampi esimerkiksi opiskeluiden suhteen, jos tuo ei olisi tuossa auttamassa. Hän hoitaa suurimman osan yhteisistä laskuista ja menoista, mikä mahdollistaa sen, ettei minun tarvitse tehdä töitä niin paljon. Voin keskittyä kouluun ja oman uran luomiseen. Hän on myös jeesannut, kun puhelimeni meni rikki, eikä varaa olisi ollut uuteen.
Olen superkiitollinen rakkaalleni tästä tuesta. Anteliampaa miestä saa etsiä. Hän ei koskaan vaadi mitään takaisin.
Positiivista kyllä, suurin osa näistä "odotuksista" toteutuu meidän kohdalla, vaikkei kaikki aina niin selvää olekaan.
Olen silti sitä mieltä, ettei suhteelta tarvitsisi odottaa mitään. Eikös tällaiset tekijät lähtökohtaisesti ole asioita, jotka pitäisi suhteesta löytyä? Mene ja tiedä.
Sitä tuli taas selailtua vähän Iltapäivä lehtien hurjia Rakkaus&Seksi-osioita.
Iltalehdellä oli artikkeli, jossa kerrottiin 8 asiaa, joita sinulla on oikeus odottaa parisuhteelta. Pääset juttuu tästä.
Ajattelinpa näin keskiviikon kunniaksia kertoa teille, toteutuuko nämä odotukset meidän parisuhteessa!
Alkusanoina:
Itsellänikin ja varmasti siis kaikilla on jonkinlaisia odotuksia parisuhteelta. Itse odotan välitöntä rakkautta (pikkujuttu) sekä yhteistä aikaa. Mielestäni ilman näitä, ei suhde oikeastaan ole kunnon suhde.
Odotukset on jotenkin vaikea sana. Oikeastaan, pitääkö suhteella olla odotuksia? Pitääkö suhteelta odottaa jotain? Vai pitäisikö vain, noh, olla odottamatta mitään?
Mutta asiaan! Alhaalle listaan nuo Iltalehden 8 kohtaa, sekä omat sepustukset niiden toteutumisesta.
1. Tunteet
Kumppanisi ilmaisee lämpimiä tunteita sinua kohtaan sanoin tai teoin. Myös fyysiset eleet, kuten suutelu, halailu, koskettelu tai kädestä pitäminen ovat tärkeitä romanttisessa suhteessa. Hän pitää sinusta myös ihmisenä ja osoittaa sen tavalla tai toisella.
Ensinnäkin, mikä tuo kohta "hän pitää sinusta myös ihmisenä" oikein on?
Meillä tunteita näytetään. Sanotaan päivittäin, että rakastetaan ja tykätään. Hellitellään ja lässytellään myös aika paljon, mikä kuulostaa kaikkien korvaan aina tosi ällöttävältä.
Halailu, pussailu ja ylipäätään kaikki koskettaminen on mulle t o d e l l a tärkeitä eleitä. Jos toinen ei anna huomiota näillä tavoilla, oletan automaattisesti, että jokin on vialla.
Mutta me kyllä halaillaan paljon ja hellitään toisiamme. Ollaan jopa parin viikon aikana nukahdettu ja nukuttu lusikassa, mikä ei ole hirveän tyypillistä. Mutta se on ihanaa!
2. Myötätunto
Kun sinuun sattuu henkisesti tai fyysisesti, kumppanisi reagoi siihen. Hän esimerkiksi tarjoutuu auttamaan tai osoittaa myötätuntoa, jos sinulla on kipuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän antautuu täyteen itkuun ja epätoivoon puolestasi. Pikemminkin hän osoittaa, että tilanne merkitsee hänelle jotakin. Hän esimerkiksi huolestuu.
Kyllä. Kun stressaan, toinen yrittää kyllä keksiä ratkaisuja ongelmiini. Kun on menkkakipuja (ja kyllä, minä vedän sen menkkakortin joka ikinen kuukausi pöytään), saan haleja ja hierontaa sekä sympatiaa paljon.
Kun ollaan kumpikin kipeinä, pyritään tekemään kaikkemme, että toisen olo paranisi.
3. Kunnioitus
Hyvä kumppani osoittaa kunnioitusta luonnettasi ja arvojasi kohtaan. Vaikka hän olisi eri mieltä kanssasi, hän ei nimittele sinua. Hän tietää vahvuutesi sekä on armollinen heikkouksiasi kohtaan. Jos jokin asia on sinulle vaikea, hän ei käännä veistä haavassa.
Mun mielestä tämä ei ole edes mikään odotus vaan automaattisesti odotan, että toinen kunnioittaa minua ihmisenä. Mielipiteitä on monia ja meillä toisinaan ne eroaa paljonkin. Mutta kunnioitetaan kummankin mielipiteitä. Niistä on sitäpaitsi hauska väitellä!
Rakkaani myös tsemppaa minua vaikeissa asioissa. Jos en jotain osaa, saan korkeintaan osakseni myötätuntoista nahjailua. Mutta ikinä ei olle haukuttu toisiamme tai parjattu asioista, jotka on hankalia.
4. Harkitsevaisuus
Huomaavainen kumppani miettii, miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun. Tämä ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi aina toimia tahtosi mukaan, vaan hän ottaa näkökulmasi huomioon ja se vaikuttaa hänen tekemiinsä ratkaisuihin.
Noh, näin ei ole ollut aina. Alussa meillä oli tämän kanssa vähän ongelmia. Toinen kun oli sinkkumiehenä kauan, niin se, että yhtäkkiä oltiinkin suhteessa ei ollutkaan ihan helppoa.
Muistan kuinka ärsyynnyin aina siitä, kun mieheni vain meni itsekseen, sen kummemmin meikää ajattelematta. Hahaa!
Nykyään otetaan toisiamme tasavertaisesti huomioon. Esimerkiksi, jos minulla on vapaa viikonloppu tiedossa, sovitetaan menot niin, että voidaan viettää aikaa yhdessä.
5. Sopivasti yhteistä aikaa
Parisuhteeseen kuuluu olennaisella tavalla yhdessä vietetty aika. Jos kumppanilla ei ole koskaan aikaa sinulle, huolestu. Sopiva määrä molempien omaa aikaa tekee myös hyvää suhteelle. Joten sekään ei ole hyvä, jos hän kahlitsee sinua liikaa ja haluaa olla koko ajan kanssasi. Keskustelkaa tarvittaessa, vastaako ajankäyttö molempien tarpeita.
Hahaa, tästä on väännetty kyllä niin, että ei rajaa! Meidän käsitykset omasta sekä yhteisestä ajasta ovat poikenneet todella paljon. Klassisesti tietenkin niin, että minähän viettäisin kaiken vapaan ajan mieheni kanssa, ja mies taas arvostaa paljon sitä aikaansa ystäviensä kanssa. Mikä dilemma!
Joskus tästä tulee edelleen vähän kinaa. Mutta uskaltaisin väittää, että yhteinen suunta on on alkanut pikkuhiljaa löytyä. Varsinkin nyt, kun asutaan yhdessä.
Mutta kyllä, olen muuten ihana nainen, haluan vain viettää paljon aikaa yhdessä!
Eihän siinä mitään väärää ole, eihän?
6. Kiinnostus
On järkeenkäypää odottaa, että kumppanisi pitää sinua kiinnostavampana henkilönä kuin esimerkiksi tavallisia tuttavia. Hän on utelias harrastuksistasi, mielipiteistäsi, ajatuksistasi ja tunteistasi. Jos kumppani ei ole kiinnostunut sinusta, hän saattaa olla suhteessa vain suhteessa olemisen vuoksi.
Kyllä uskaltaisin väittää, että ollaan kumpikin kiinnostuneita toisistamme. Eikai tässä muuten oltaisi yhdessä!
Mies tuohon tuotesi, että olen osa hänen elämäänsä, ja siksi kiinnostava. Makes sense?
Pidän tuota rakastani todellakin kiinnostavana. Hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia ja fiksukin on! Tykkään jutella ihan hirveästi hänen kanssa juuri siksi.
7. Läheisyys
Hän haluaa tuntea sinut henkisesti kunnolla - ei vain pintatasolla. Hän haluaa oppia tuntemaan sinut ajatuksinesi ja tunteinesi syvällisemmin.
Kahden ja melkein puolen vuoden aikana, meistä on tullut tosi läheisiä. Tämä mies on elämäni tärkein ihminen ja paras ystäväni. Tunnetaan toisemme melkein läpikotaisin, vaikka vieläkin on kaikenlaista selviteltävää ja opittavaa.
8. Anteliaisuus
Antelias kumppani haluaa aidosti auttaa sinua, kun sitä tarvitset. Hän haluaa olla tukenasi tavalla tai toisella. Anteliaisuuden ei tarvitse olla lahjoja ja kalliita lomia. Henkinen anteliaisuus ja apu hädän tullen ovat niitäkin arvokkaampia.
Tästä aiheesta itseasiassa puhuin työkaverini kanssa. Kumpikin ollaan tilanteessa, jossa opiskellaan ja asutaan miehen kanssa yhdessä.
Tämä tilanteeni olisi paljon vaikeampi esimerkiksi opiskeluiden suhteen, jos tuo ei olisi tuossa auttamassa. Hän hoitaa suurimman osan yhteisistä laskuista ja menoista, mikä mahdollistaa sen, ettei minun tarvitse tehdä töitä niin paljon. Voin keskittyä kouluun ja oman uran luomiseen. Hän on myös jeesannut, kun puhelimeni meni rikki, eikä varaa olisi ollut uuteen.
Olen superkiitollinen rakkaalleni tästä tuesta. Anteliampaa miestä saa etsiä. Hän ei koskaan vaadi mitään takaisin.
Positiivista kyllä, suurin osa näistä "odotuksista" toteutuu meidän kohdalla, vaikkei kaikki aina niin selvää olekaan.
Olen silti sitä mieltä, ettei suhteelta tarvitsisi odottaa mitään. Eikös tällaiset tekijät lähtökohtaisesti ole asioita, jotka pitäisi suhteesta löytyä? Mene ja tiedä.
torstai 17. maaliskuuta 2016
Nainen, työt ja mies
Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet haastavat. Olen tehnyt parhaimmillaan 12-tuntisia työpäiviä ja käynyt kotona suurinpiirtein vain nukkumassa. Viikonloput ovat menneet töissä. Arkipäivät ovat menneet töissä.
On kiukuttanut paljon. On itkettänyt, kun väsyttää. Ei ole nähnyt omaa kumppaniaan kunnolla sitten ystävänpäivän.
On auttamattakin selvää, että tällainen elämänrytmi ei ole vain haaste itselle. Se on haaste koko parisuhteelle.
Maattiin yksi ilta sängyssä ja mies sanoi, ettei tällainen suhde ole kiva. Viime viikonloppuna itkin sängyn pohjalla ja katsoin kuusi jaksoa Aupairit Australiassa- ohjelmaa. Olin niin poikki. Ja mikä pahinta, olen purkanut väsysmystä ja turhautumista ihmiseen, jota eniten rakastan. Tuohon rakkaaseen parempaan puoliskoon joka parhaimmillaan hakkaa X-boxia. Jonka kanssa kävin heittämässä iltakävelylenkin. Olen ollut todella itsekäs. Toisellakin on ollut työstressiä ja huonoja päiviä. Siihen päälle olen kaatanut oman väsymyksen sekaan. Not good.
Puhdistettiin sitten viime viikonloppuna vähän ilmaa. Sain sanottua miltä minusta tuntuu. Ja niin sai hänkin. Kiitän kaikkia ylimpiä voimia tuosta ihmisestä.
Sillä aikaa kun itse olen yrittänyt hieman hiekoittaa omaa polkua kohti unelmien uraa, mies on pessyt pyykkiä ja tiskejä. Imuroinut. Jaksanut halia aina iltaisin. Se havahdutti.
On ihana huomata, ettei kukaan odota multa mitään ylimääräistä kaiken kiireen keskellä. Päinvastoin.
Noh, nyt alkaa helpottaa. Ensi viikolla päättyy meikäläisen työharjoittelu ja sitten onkin ihanat pääsiäislomat. Teimme jo suunnitelmia kesää varten ja valoa alkaa näkyä tässäkin tunnelissa.
Rankkoja aikoja tulee, niistä onneksi selviää. Yhdessä.
Ja kuten ylempänä kerroin, meikäläisen elämä on ollut hullunmyllyä. Siksi en ole jaksanut tännekään postailla. Hyviä uutisia: ensi viikon jälkeen jatkuu tämä blogiprojekti täällä. Pitää vain muistaa aina, että liian monta rautaa ei saa olla tulessa.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Marttyyriämmä
Otsikko kannattaa ottaa huumorilla, mutta Haluan Haluan Haluan- postauksen myötä halusin kirjoittaa vähän samantyyppisestä aiheesta.
Käsi ylös jos olet joskus ajatellut, että teet paljon enemmän kumppanisi eteen kuin hän sinun eteen.
Oikeasti kuinka monta kertaa olenkaan ottanut itseeni ja suuttunut, kun olen tuntenut itseni "unohdetuksi" tai vähemmän arvostetummaksi. Kyse on yleensä aivan pienistä asioista. Siitä kumpi tekee aloitteen, oli kyse sitten mistä tahansa. Kumpi siivoa ja laittaa ruokaa enemmän. Kumpi uhraa enemmän omista asioistaan toisen eteen.
Parasta marttyyrina olemisessa on se, ettet kerro näistä ajatuksista kumppanillesi. Jäät vain miettimään itseksei. Tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi, koska sinä teet aina kaiken ja toinen ei koskaan mitään.
Tuo uhraaminen on ihan kamala asia. Itse aina ajattelin ja joskus ajattelen edelleen, etä kumppani menee kaiken edelle. Ihan vain siksi, että olet löytänyt jonkun kenestä oikeasti välität ja teet kaikkesi hänen vuokseen ja suhteen eteen. Siis kaiken!
Tämä voi olla kyse illanvietosta ystävien kanssa, haluankin lähteä aikaisemmin kotiin, koska tiedän miehen viettävän rauhallista koti-iltaa itsekseen. Silloin uhraan ajan ystävieni kanssa siihen, että olisin rakkaani kanssa. TYHMÄÄ! Koska nämä asiat eivät kumpua laisinkaan sieltä, että mieheni haluaisi minun antavan kaiken aikani hänelle.
Nämä tulevat ihan omasta päästä. Ihan kuin suhde huononisi siitä, että viettäisin aikaa ystävieni kanssa?
Tämä on sama ilmiö, kun aloittaa parisuhteen ja seurusteleva henkilö yhtäkkiä jättää kaiken muun taakseen. Eihän sen nyt niin pitäisi mennä!
Ja sitten itken sitä, että mies menee joskus mielummin ystäviensä kanssa ulos, kuin olisi kanssani. Siis mitä? Mikä siinä muka on niin kamalaa? Se ei tarkoita, ettenkö olisi tärkeä ja rakastettu. Parisuhde ei saa mennä sellaiseksi, ettei ole enää omaa elämää ollenkaan.
Suutuin ihan kamalasti syksyllä miehelleni. Olin viettämässä ystäväni tupareita, mutten jaksanut lähteä baariin. Viestiteltiin siinä miehen kanssa ja kerroin lähtöaikeistani. Hän totesi, että älä nyt taas feidaa ystäviäsi, vietä ny kivaa iltaa siellä. Otin itseeni, pahasti. Miten niin, älä feidaa ystäviäsi? Tuntui ihan kamalalta.
Mies ei ollut tarkoittanut sitä pahalla, mutta itse takerruin sanaan "taas".
Mikä tulee aloitteen tekemiseen, on vähän kinkkinen juttu. Tästäkin ollaan puhuttu miehen kanssa. Monta kertaa olen heittäynyt marttyyriksi sen suhteen, että minä teen aina kaikki aloitteet kaikkeen. Että et varmasti muuten välitä musta, koska et ole ehdottanut pitkään aikaan mitään yhteistä tekemistä, sen sijaan teet ystäviesi kanssa aina kaikkea. Miksi? Nuo oli lähinnä omat ajatukset hyvinkin pitkän ajan.
Sitten sanoin suoraan, kuinka pahalta tuntuu välillä, että minä olen aina se, joka ehdottaa deitti-iltoja tai yhteisiä helliä hetkiä. Että minä teen aina ruokaa, mutta milloin olet viimeksi yllättänyt minut illallisella?
Riidaksi sekin meni, mutta hyvällä tavalla.
Rakkaalleni täytyy antaa krediitit siitä, miten hän on muuttunut alkuaikoihin verrattuna. Nykyään hän kuuntelee ja ymmärtää enemmän.
Kun olimme tapelleet aloitteen tekemisestä, karkasin Ikeaan shoppailemaan ja jätin miehen ajattelemaan asioita. Kotiin tullessani, hän tarjoutui hieromaan jalkojani ja auttamaan ruuanlaitossa. Hän ehdotti yhteistä tekemistä ja tunsin, että nyt on viesti mennyt perille.
Sen jälkeen on mennyt hyvin.
Mitä me opimme marttyyrina olemisesta? Älä ole. Sen sijaan puhu, puhu, puhu. Puhu ongelmista, mitkä tulevat vastaan. Kerro miltä tuntuu. Älä hyökkää, selitä. Kulutat vain omaa päätäsi siihen, kun negistelet ajatuksia, jotka loppujen lopuksi ovat vain turhaa jauhamista. Suurin osa suhteen ongelmista tulee siitä, ettei omista ajatuksista kerrota, vaan jäädään niitä sitten vatvomaan omaan päähän. Sehän se vasta asioita pahentaakin.
Toki, ongelmiin tarvitaan yleensä kaksi. Ei minä ole vain se paha, osaa mieskin olla ihan hirveän jäärä ja ärsyttävä. Varsinkin ennen. Nykyään menee niin hirveän hyvin (koputan puuta). Minä en ole marttyyri, ainakaan niin paljoa ja mies koittaa kuunnella, kun jotain asiaa on. Niin se suhde vaan siitä pyörii eteenpäin.
Meidän parisuhteen suurimmat ongelmat ovat kuitenkin lähteneet suurimmaksi osaksi meikäläisen aloitteesta, heh. Sitä se on, kun ylianalysoi ja miettii turhia asioita liiaksi.
Mutta niinkuin sanoin, puhukaa. Se on todistetusti paras lääke kaikkiin ongelmiin.
Sekavaa kirjoitusta, eikö? Tästä kumpusi yksi hauska aihe seuraavaan postaukseen. Se tulee ensiviikon viikonloppuna, sillä arkipäivät pyörivät hirveän kiireen ympärillä.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
Käsi ylös jos olet joskus ajatellut, että teet paljon enemmän kumppanisi eteen kuin hän sinun eteen.
Oikeasti kuinka monta kertaa olenkaan ottanut itseeni ja suuttunut, kun olen tuntenut itseni "unohdetuksi" tai vähemmän arvostetummaksi. Kyse on yleensä aivan pienistä asioista. Siitä kumpi tekee aloitteen, oli kyse sitten mistä tahansa. Kumpi siivoa ja laittaa ruokaa enemmän. Kumpi uhraa enemmän omista asioistaan toisen eteen.
Parasta marttyyrina olemisessa on se, ettet kerro näistä ajatuksista kumppanillesi. Jäät vain miettimään itseksei. Tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi, koska sinä teet aina kaiken ja toinen ei koskaan mitään.
Tuo uhraaminen on ihan kamala asia. Itse aina ajattelin ja joskus ajattelen edelleen, etä kumppani menee kaiken edelle. Ihan vain siksi, että olet löytänyt jonkun kenestä oikeasti välität ja teet kaikkesi hänen vuokseen ja suhteen eteen. Siis kaiken!
Tämä voi olla kyse illanvietosta ystävien kanssa, haluankin lähteä aikaisemmin kotiin, koska tiedän miehen viettävän rauhallista koti-iltaa itsekseen. Silloin uhraan ajan ystävieni kanssa siihen, että olisin rakkaani kanssa. TYHMÄÄ! Koska nämä asiat eivät kumpua laisinkaan sieltä, että mieheni haluaisi minun antavan kaiken aikani hänelle.
Nämä tulevat ihan omasta päästä. Ihan kuin suhde huononisi siitä, että viettäisin aikaa ystävieni kanssa?
Tämä on sama ilmiö, kun aloittaa parisuhteen ja seurusteleva henkilö yhtäkkiä jättää kaiken muun taakseen. Eihän sen nyt niin pitäisi mennä!
Ja sitten itken sitä, että mies menee joskus mielummin ystäviensä kanssa ulos, kuin olisi kanssani. Siis mitä? Mikä siinä muka on niin kamalaa? Se ei tarkoita, ettenkö olisi tärkeä ja rakastettu. Parisuhde ei saa mennä sellaiseksi, ettei ole enää omaa elämää ollenkaan.
Suutuin ihan kamalasti syksyllä miehelleni. Olin viettämässä ystäväni tupareita, mutten jaksanut lähteä baariin. Viestiteltiin siinä miehen kanssa ja kerroin lähtöaikeistani. Hän totesi, että älä nyt taas feidaa ystäviäsi, vietä ny kivaa iltaa siellä. Otin itseeni, pahasti. Miten niin, älä feidaa ystäviäsi? Tuntui ihan kamalalta.
Mies ei ollut tarkoittanut sitä pahalla, mutta itse takerruin sanaan "taas".
Mikä tulee aloitteen tekemiseen, on vähän kinkkinen juttu. Tästäkin ollaan puhuttu miehen kanssa. Monta kertaa olen heittäynyt marttyyriksi sen suhteen, että minä teen aina kaikki aloitteet kaikkeen. Että et varmasti muuten välitä musta, koska et ole ehdottanut pitkään aikaan mitään yhteistä tekemistä, sen sijaan teet ystäviesi kanssa aina kaikkea. Miksi? Nuo oli lähinnä omat ajatukset hyvinkin pitkän ajan.
Sitten sanoin suoraan, kuinka pahalta tuntuu välillä, että minä olen aina se, joka ehdottaa deitti-iltoja tai yhteisiä helliä hetkiä. Että minä teen aina ruokaa, mutta milloin olet viimeksi yllättänyt minut illallisella?
Riidaksi sekin meni, mutta hyvällä tavalla.
Rakkaalleni täytyy antaa krediitit siitä, miten hän on muuttunut alkuaikoihin verrattuna. Nykyään hän kuuntelee ja ymmärtää enemmän.
Kun olimme tapelleet aloitteen tekemisestä, karkasin Ikeaan shoppailemaan ja jätin miehen ajattelemaan asioita. Kotiin tullessani, hän tarjoutui hieromaan jalkojani ja auttamaan ruuanlaitossa. Hän ehdotti yhteistä tekemistä ja tunsin, että nyt on viesti mennyt perille.
Sen jälkeen on mennyt hyvin.
Mitä me opimme marttyyrina olemisesta? Älä ole. Sen sijaan puhu, puhu, puhu. Puhu ongelmista, mitkä tulevat vastaan. Kerro miltä tuntuu. Älä hyökkää, selitä. Kulutat vain omaa päätäsi siihen, kun negistelet ajatuksia, jotka loppujen lopuksi ovat vain turhaa jauhamista. Suurin osa suhteen ongelmista tulee siitä, ettei omista ajatuksista kerrota, vaan jäädään niitä sitten vatvomaan omaan päähän. Sehän se vasta asioita pahentaakin.
Toki, ongelmiin tarvitaan yleensä kaksi. Ei minä ole vain se paha, osaa mieskin olla ihan hirveän jäärä ja ärsyttävä. Varsinkin ennen. Nykyään menee niin hirveän hyvin (koputan puuta). Minä en ole marttyyri, ainakaan niin paljoa ja mies koittaa kuunnella, kun jotain asiaa on. Niin se suhde vaan siitä pyörii eteenpäin.
Meidän parisuhteen suurimmat ongelmat ovat kuitenkin lähteneet suurimmaksi osaksi meikäläisen aloitteesta, heh. Sitä se on, kun ylianalysoi ja miettii turhia asioita liiaksi.
Mutta niinkuin sanoin, puhukaa. Se on todistetusti paras lääke kaikkiin ongelmiin.
Sekavaa kirjoitusta, eikö? Tästä kumpusi yksi hauska aihe seuraavaan postaukseen. Se tulee ensiviikon viikonloppuna, sillä arkipäivät pyörivät hirveän kiireen ympärillä.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
tiistai 16. helmikuuta 2016
Let's breakup ?
Mikäpä sen iloisempi aihe kirjoittaa kuin eroaminen. Niitä on ollut muutama tässä lähipiirissä, ei niiltä siis ole voinut oikein välttyä. Erot on aina tosi ikäviä juttuja. Itse olen tosi kova myötäelämään ja tässä se ainakin on tullut esille, kun ystävät ovat tulleet suhteensa tien päähän.
Mulla on muutamia kokemuksia eroista.
Ensimmäinen muistoni on lukiota edeltävältä kesältä. Seurustelin silloin ensimmäisen kunnon poikaystäväni J:n kanssa. Meillä oli oikein mukavat hetkemme ja kesä oli mahtava. Mutta ennen uuden koulun aloitusta, ahdistuin kovasti. Halusin olla yksin ja keskittyä omaan itseeni.
Muistan kuinka kokosin rohkeutta ja lähetin poikarukalle tekstarin: "Meidän pitää puhua". Muistan kuinka pahalta tuntui, oikein oksetti ajatus toisen ihmisen jättämisestä. Ilmoitin äidilleni, että nyt mä lähden jättämään. Äiti totesi vain että selvä.
Mentiin J:n kanssa kävelylle, jolla kerroin että nyt ahdistaa. Sitten me erottiin.
Menin ystäväni luokse sinä yönä syömään jätskiä ja ihmettelemään tätä suurta elämänmuutosta.
Ollaan nykyään miekkosen kanssa ihan hyvissä väleissä, että ei siinä mitään!
kuva täältä
Sitten oli ensimmäinen pitkä suhteeni, teininä sekin. Taisimme alkaa seurustelemaan kun olin 16. Hän oli vähän vanhempi ja mielestäni tosi cool. Sitä suhdetta jatkui hetken aikaan kunnes tuttu tunne taas palasi.
Ahdisti ja ärsytti toisen seura.Hengasin mielummin itsekseni tai kavereiden kanssa, nähtiin varmaan parhaimmillaan kerran viikossa, koska en vain halunnut sen enempää. Sabotoin ihan tahallani koko suhdetta, koska en halunnut olla jättäjä.
Yksi viikonloppu sitten vain ilmoitin, että nyt jutellaan. Hän oli silloin vielä armeijassakin, joten ei todellakaan voinut tietää tämän asian tulevan. En tietenkään kertonut mistään tunteistani, missään vaiheessa.
Ja sitten jätin hänet. Kai me halattiin siinä, kun lähdettiin erisuuntiin. Tyhjä tunne valtasin muistaakseni pariksi päivää, jonka jälkeen aika onnellisena jatkoin elämää... Ei olla niinkään lämpimissä väleissä, heh.
Sitten oli yksi suhde, jota ei kyllä seurusteluksi voi kutsua. Olin tosi rakastunut ja ajattelin tämän nyt olevan The One.
No ei ollut.
Juttu loppui kuin seinään, eikä miehestä oikeastaan kuulunut sen koommin. Hauskaa sinänsä, oltiin kuitenkin samassa koulussa. Siinä oli vähän kaikenlaista juttua meneillään, enkä vielä tänäkään päivänä tiedä mitä tapahtui. Juttui jäi kalvamaan pitkäksi aikaa, sillä en saanut selitystä tapahtumille. Ottaen huomioon, että asiat olivat menneet vakaviksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun joku murskasi meikätytön sydämen.
Törmättiin sattumalta vuosi takaperin yhden kaverin valmistujaisissa. Olen itsekin yllättynyt, kuinka pahalta se tuntui vielä silloin nähdä kyseistä henkilöä. Mutta no hard feelings!
Sitten oli vielä meidän "ero". Jälkeenpäin rakas toinen puoliskoni on sanonut, että ei sitä eroksi voi kutsua. Oltiin erossa hurja yhden päivän ajan. Muistan vain kuinka pahalta tuntui, kun stormasin ulos ovesta. Repäisin dramaattisesti rakaani antaman korun kaulasta (oikeasti kyllä avasin lukon, ettei se vain menisi rikki) ja pamautin oven mennessäni. Olin ihan hysteerinen ja ajoin vanhempieni ovelle meikit poskilla.
Se yö olikin ikävin yö ikinä. Mulla oli kyllä ihania ihmisiä ympärillä, mutten tainnut nukkua koko yönä. Itkeä tihrustaen soitin faijalle kuuden aikoihin sunnuntaiaamuna, että tuutko hakemaan, on tosi paskaa kieriä yksin sängyssä. ONNEKSI asiat ratkesivat seuraavana päivänä parhain päin. Huh, ihan tulee kylmät väreet kun ajattelen koko asiaa...
Erot on aina raskaita ja jättää jonkinlaisen jäljen ihmiseen. Itse olen oppinut enemmän kuin paljon omista eroistani. Ja vaikka kyse olisi vain teiniaikaisesta suhteesta, en lähtisi aliarvioimaan sen vaikutusta ihmisen elämään. Kaikki suhteet ovat samanarvoisia, olivat ne lyhyitä tai pitkiä.
Itse tiedän sen, että kun tulee kovia aikoja, tahdon tehdä töitä sen eteen että suosta päästään rämpimään ylös. Ollaan selvitty jo yhdestä tiukasta paikasta, miksei selvittäisi tulevistakin (joita toivottavasti tietenkään ei tule).
Olen sitä mieltä, että suhteen eteen täytyy nähdä vaivaa, jotta siinä voidaan kehittyä ja oppia. Luovuttaminen noin vain tuntuu ikävältä. Miksi heittää hyvä potenttiaalinen suhde kankkulan kaivoon yhden kriisin tullessa eteen.
MUTTA olen myös sitä mieltä, että on ajan hukkaa olla väärän ihmisen kanssa. Toisin sanoen, jos ei hommat luista niin parempi lähteä tallaamaan eri polkuja. Kukaan ei hyödy huonossa suhteessa kitkuttamisesta!
Kriisejä tule ja menee. Mutta niin on ihmistenkin kohdalla. Itse toivon, että tämä meidän juttu kestäisi kuin Duracell-paristo.
Mikä tärkeintä, jos ero osuu omalle kohdalle, älä jää yksin!
maanantai 15. helmikuuta 2016
Haluan, haluan, haluan.
Ensinnäkin, oikein mukavaa maanantaita kaikille!
En tiedä mikä minua vaivaa.
Kaipaan huomiota koko ajan. Kaipaan sitä, että kotiin tultuani mies ei irrottaisi näppejään minusta hetkeksikään. Haluaisin halata, puhua ja halata vielä enemmän. Haluaisin viettää enemmän aikaa yhdessä vierekkäin. Haluaisin pitää enemmän kädestä kiinni.
Haluaisin, että mies tekisi enemmän aloitteita näihin kaikkiin. Haluaisin enemmän huomiota ja kiitosta, koska jaksan pitkän päivän jälkeen pestä pyykit, laittaa ruokaa ja siivota keittiön. Haluaisin, että joku sanoisi, että ei sun tarvitsisi tehdä tuota kaikkea.
Jep jep. Onko teillä koskaan tällaista tunnetta? Että haluatte vain niin paljon.
Jos nyt miettii ihan järjen kanssa, niin ei toiselta voi koko ajan pyytää huomiota ja kerjätä läheisyyttä. Pienemmästäkin sitä ahdistuisi.
Ja niinkuin kaikki parisuhdeartikkelit ja kirjat sanoo: älä ahdista toista nurkkaan. On epäreilua vaatia toiselta jatkuvasti. Joskus tulee kausia, kun tarvitsee enemmän aikaa itselle. Kun haluaisi keskittyä niihin omiin juttuihin ainoastaan. Ja se on oikeasti ihan okei!
Toiselta ei voi vaatia jatkuvasti asioita. Joskus tulee hetkiä suhteeseen, kun on vähän hiljaisempi vaihe. Ottaen huomioon, että ollaan elety oikeasti toista honeymoon-vaihetta yhteenmuuton jälkeen. Kyllähän jossain vaiheessa pitää tulla tylsääkin? Vai pitääkö?
Kun mediassa kuitenkin toitotetaan sitä, että suhteen ei kuulu olla tylsää. "Tässä sinulle 10 vinkkiä loistavaan parisuhteeseen." Onko kaikkien parisuhteet sellaista hohdokasta kaksineloa? Enpä uskoa.
Ja heti kun rupean kirjoittamaan tällaista ja vähän avaamaan asiaa, niin tuo kävelee tuohon pöydän toiselle puolelle. Että jos nyt vähän kuddlattaisi tuossa sohvalla. Katsotaan yhdessä vähän Simpsoneita. Voisin hieroa sitä sun alaselkää. Mennään aikaisin sänkyyn sitten.
Jep. Jep. Näinhän se suhde taitaa toimia. ;)
Huomenna olisi ihan aiheesta juttua, niinkin iloisesta aiheesta kuin eroaminen. Pysykäähän kartalla!
En tiedä mikä minua vaivaa.
Kaipaan huomiota koko ajan. Kaipaan sitä, että kotiin tultuani mies ei irrottaisi näppejään minusta hetkeksikään. Haluaisin halata, puhua ja halata vielä enemmän. Haluaisin viettää enemmän aikaa yhdessä vierekkäin. Haluaisin pitää enemmän kädestä kiinni.
Haluaisin, että mies tekisi enemmän aloitteita näihin kaikkiin. Haluaisin enemmän huomiota ja kiitosta, koska jaksan pitkän päivän jälkeen pestä pyykit, laittaa ruokaa ja siivota keittiön. Haluaisin, että joku sanoisi, että ei sun tarvitsisi tehdä tuota kaikkea.
Jep jep. Onko teillä koskaan tällaista tunnetta? Että haluatte vain niin paljon.
Jos nyt miettii ihan järjen kanssa, niin ei toiselta voi koko ajan pyytää huomiota ja kerjätä läheisyyttä. Pienemmästäkin sitä ahdistuisi.
Ja niinkuin kaikki parisuhdeartikkelit ja kirjat sanoo: älä ahdista toista nurkkaan. On epäreilua vaatia toiselta jatkuvasti. Joskus tulee kausia, kun tarvitsee enemmän aikaa itselle. Kun haluaisi keskittyä niihin omiin juttuihin ainoastaan. Ja se on oikeasti ihan okei!
Toiselta ei voi vaatia jatkuvasti asioita. Joskus tulee hetkiä suhteeseen, kun on vähän hiljaisempi vaihe. Ottaen huomioon, että ollaan elety oikeasti toista honeymoon-vaihetta yhteenmuuton jälkeen. Kyllähän jossain vaiheessa pitää tulla tylsääkin? Vai pitääkö?
Kun mediassa kuitenkin toitotetaan sitä, että suhteen ei kuulu olla tylsää. "Tässä sinulle 10 vinkkiä loistavaan parisuhteeseen." Onko kaikkien parisuhteet sellaista hohdokasta kaksineloa? Enpä uskoa.
Ja heti kun rupean kirjoittamaan tällaista ja vähän avaamaan asiaa, niin tuo kävelee tuohon pöydän toiselle puolelle. Että jos nyt vähän kuddlattaisi tuossa sohvalla. Katsotaan yhdessä vähän Simpsoneita. Voisin hieroa sitä sun alaselkää. Mennään aikaisin sänkyyn sitten.
Jep. Jep. Näinhän se suhde taitaa toimia. ;)
Huomenna olisi ihan aiheesta juttua, niinkin iloisesta aiheesta kuin eroaminen. Pysykäähän kartalla!
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Meille kuuluu perusarkea
No niin, täällä taas ollaan linjojen päässä. On vähän kiirettä pidellyt tässä, joten tuttuun tapaan en ole kokenut tarpeelliseksi stressata mistään. Lähinnä puuhaan vain ne asiat, mitkä on välttämättömiä. Ja, jos nyt rehellisiä ollaan. Vietän tosi mielelläni illat mielummin rakkaan kainalossa, kuin näppäimistön edessä.
Tässä on tapahtunut aika paljon. Muille, ei niinkään meille. On tullut muutamia eroja, on alettu seurustelemaan ja yksi kihlauskin oli! Suuri tunteiden kavalkadi ollaan siis käyty läpi.
Mitäs sitten meille?
Taisi yksi riita olla tuossa taannoin. Muuten ollaan edeltu sitä kuuluisaa parisuhteen arkea. Meillä se tarkoittaa sitä, että arki-iltaisin vietetään vähän aikaa aina sohvailla makoillen, halaillaan paljon ja jaetaan kotityöt melkein puoliksi.
Toki ollaan muiden parisuhteiden myötä käyty läpi vähän omaammekin. Tai no MINÄ olen käynyt ja mies on sitten yrittänyt pysyä mukana.
Ollaan suunniteltu tukevaisuutta, sen verran kuin sitä voikaan suunnittella. Aika vähän siis, koska parempi olla suunnittelematta, vai mitä?
Pointtina oli tulla ilmoittamaan, että elossa ollaan taas kerran. Ja alan jo suunnittelemaan seuraavia postauksia.
Jos teiltä löytyy jonkinlaisia aiheita parisuhteeseen liittyen, joista haluaisitte lukea, jättäkää tuonne alas kommenttiosioon ideoitanne !
torstai 14. tammikuuta 2016
Deittailuko epätasa-arvoista?
Ilta-Sanomista löytyy juttu, joka kertoo kuinka Elite Daily-sivuston miespuolinen toimittaja on listannut 6 asiaa, jotka on laittanut merkille treffailukulttuurissamme.
Kyseessä on tietenkin suhteellisen vanhanaikaisia huomioita ja edelleen väitetään, ettei deittailumaailma ole tasa-arvoinen. Juttuun pääset tästä.
Onko tosiaan niin, että deittailu on vielä 2016 vuonna sukupuolittunutta toimintaa?
Omista treffikokemuksista on tosiaan se parisen vuotta aikaa, mutta ajattelinpa nyt pureutua näihin kuuteen pointtiin, jotka miesnäkökulmasta on tehty. Olemmeko samaa mieltä siitä, että miehen kädet ovat treffeillä sidottu? Vai lentääkö tämä lista kaaressa suoraan roskakoriin?
1. Mies maksaa, varsinkin ensitreffeillä
En ole koskaan olettanut, että mies maksaa treffeillä. Lähtökohtaisesti maksan omat menoni itse, oli kyse sitten ruuasta tai leffalipusta. Mutta pakko myöntää, että esimerkiksi ruuan tarjoaminen on ihan miellyttävä piirre ja todellakin nostaa miehen pisteitä silmissä. Olen ehkä tässä asiassa hieman "vanhanaikainen".
Täytyy myös myöntää se, että itse en kyllä tarjoutuisi maksamaan miehen ateriaa ensitreffeillä. Voisin vastavuoroisesti tarjota esimerkiksi juoman, jos hän olisi tarjonnut minullekin. Mutta muuten pysyisin visusti maksanitseomatmenoni- kannassa.
Nykyisin deitti-iltoina kuitenkin pyritään maksamaan kumppanin kanssa suhteellisen tasan illan menot.
Samaa mieltä toimittajan kanssa.
2. Mies ei saa myöhästyä treffeiltä
Tämä huomio pätee mielestäni kumpaankin yhtälailla. Ihan samalla tavalla, jos nainen on pahasti myöhässä, ei se anna hyvää kuvaa noin ihmisestä yleisesti.
Ja sitä paitsi, joskus voi tulla mutkia matkaan. Auton rengas voi puhjeta, bussi olla myöhässä tai voit lukita itsesi vahingossa parvekkeelle. Myöjästyminen on inhimillistä.
Tärkeintä on ilmoittaa, jos treffikumppani joutuu odottelemaan.
Sitä paitsi, eikös se ole seksikästä olla vähän myöhässä?
Eri mieltä toimittajan kanssa.
3. Mies ei voi kadota vessaan vartiksi
Tällä viitataan siihen, että naiset "katoavat" jossain vaiheessa deittejä vessaan puuteroimaan nenäänsä.
Ensinnäkin a) tekeekö kukaan nainen tätä muka oikeasti b) miksei mieskin voisi käydä "freshiytymässä" miestenhuoneessa. En oikeastaan pitäisi sitä edes mitenkään outona. Sitä paitsi, mitä sillä on väliä, jos henkilö katoaa vain vessaan vartiksi. Kunhan ei katoa koko hemmetin tilasta. Kysehän voi olla vaikka jännityspissasta!
Eri mieltä toimittajan kanssa.
4. Mies ei voi tilata treffeillä salaattia
Ihan oikeasti...
Eri mieltä toimittajan kanssa.
kuvat täältä
5. Nainen voi ylipukeutua, mies ei
Tämä on vähän sama, kuin tuo salaatin tilaaminen. Olisin todella otettu, jos miehellä olisi normaalia siistimmät vaatteet. Se kertoo vain siitä, että mieskin on halunnut yhtä lailla panostaa ulkoiseen habitukseensa tehdäkseen vaikutuksen meikäläiseen.
Jutussa mainitaan, että naiselle voi olla todella turn-off, jos miehellä on vääränlaiset kengät. Tässä vaiheessa ehkä kalastelisin treffikumppanini vähän huolellisemmin. Kiva persoona on tärkeämpi, kuin se millaiset kengät on jalassa.
Eri mieltä toimittajan kanssa.
6. Itsekeskeinen mies on no-no
Toki, olen samaa mieltä tästä. On tosi inhottavaa, jos treffikumppani keskittyy vain itseensä, eikä ole lainkaan kiinnostunut toisesta osapuolesta.
Mutta, mielestäni tämä pätee kyllä ihan samalla tavalla naisiinkin. Itsekeskeinen nainen on ihan yhtä mielenkiinnonvievä, kuin itsekeskeinen mieskin.
Joten vaikka olen samaa mieltä itsekeskeisyydestä, olen silti eri mieltä kuin toimittaja.
Lopputulos?
En tiedä missä deittailumaailmassa tämä toimittajamiekkonen oikein elää, mutta mielestäni treffailu on nykyään hyvinkin ilmeisesti tasa-arvoista. Nainen voi maksaa omat ruokansa ja mies tilata sen tonnikalasalaattinsa, ilman häpeän tunnetta.
Eiköhän ne sukupuoliroolit ole siellä omien korvien välissä. JA toisaalta, ei pidä sekoittaa sukupuolirooleja herrasmiehen tapoihin.
Olen puhunut. Mitä mieltä te olette yllämainituista seikoista?
tiistai 12. tammikuuta 2016
Mustat sukat jalassa
Jos ei nyt kuitenkaan aina puhuta vain siitä, ett lällynlää rakkaus on ihanaa. Parisuhteissa on myös omat ongelmansa ja haasteensa.
Yksi näistä on se vanha kunnon mustasukkaisuus.
Pakko kyllä myöntää, että kysyn tarpeettoman usein "Kenen kanssa viestittelet, ei vaan ois joku toinen nainen?".
Ja joskus kun esimerkiksi ulkona tulee vastaan joku oman sukupuoleni edustaja jolla rakas kumppanini jää juttelemaan, saatan sitten rennosti kysyä että mistäs tunnettekaan?
Saan kyllä mustasukkaisuuspuuskia aina sillon tällöin, mutta onneksi tajuan pitää suun kiinni. Koska suurimmaksi osaksi, mustasukkaisuuden tunteet ovat olleet aika turhia.
Kysyin myös mieheltäni, olenko hänen mielestään mustasukkainen. Vastaus oli: "No en mä ainakaan ole huomannut mitään!".
Heh... If you only knew...
Näin sanoo wikipedia. Ja tottahan se on.
Kyse ei ole siitä, ettenkö siis luottaisi omaan kumppaniini. Mutta voin sanoa, etten luota toisiin naisiin. Nainen on naiselle valitettavasti susi. Karu fakta.
Olimme uutena vuotena pienellä porukalla juhlimassa loppuyötä pienessä pubityyppisessä. Irroittelimme siinä sitten tyttökaverini kanssa keskenämme tanssilattialla, miehet istuivat pöydässä silläaikaa juttelemassa.
Kunnes kaverini sitten totesi vain, että katsos, siellä on joku tyttö juttelemassa miehelles. Meikäläinenhän ampaisi pöytään sillä sekunnilla. Se nuori tyttönen ei edes tiedä, mikä siihen iski. Kaappasin vain miehen kaulasta kiinni sen merkkinä, että hei tämä tässä on meikäläisen.
Todella lapsellista ja tyhmää, tiedän. Mutta sen verran löytyy minulta ehkä sitä epävarmuutta. Mies vain naureskeli, että naiset. Olisihan hän itsekin voinut sanoa, että sori ei kiinnosta.
Ja tämä kun ei ole ainut kerta. Pitäisi kai olla imarreltu, kun mieheni kiinnostaa muitakin, mutta valitettavasti minä näen vain punaista. Hahah!
Pieni mustasukkaisuus on suloista ja osoittaa sen, että välittää toisesta sen verran, ettei halua tämän joutuvan muiden käsiin.
Suuri mustasukkaisuus on sitten kontrollihaluisuutta, omalta kumppaniltaan ei voi kieltää kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Ja jutskailenhan minäkin muiden miesten kanssa, eikä se ole mikään ongelma.
Plus, mieheni on harvinaisen suorasanainen ja rehellinen ja se on piirre, jota arvostan paljonkin. Olemme puhuneet toistemme puhelimen tutkimisesta ja tehnyt selväksi, että saisin tehdä niin jos haluaisin. Mutta ei minulla nyt sentään sellaiseen tarvetta ole. Siitä pidän kiinni, että viestit ja puhelimet ovat yksityisiä. Vaikka kuinka olisi parisuhteessa.
Mutta tottakai se helpottaa, kun kumppanilla ei ole mitään salattavaa.
Mustasukkaisuus on ikävä fiilis, mutta tavallaan sitä kyllä ehkä tarvitsee vähän olla. Vaikka mies itse onkin todennut, ettei ole mustasukkainen yhtään. Hah, tämä on kyllä todistettu toisin ;)
Oletteko te mustasukkaisia toisistanne?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)