Let's breakup ?

Mikäpä sen iloisempi aihe kirjoittaa kuin eroaminen. Niitä on ollut muutama tässä lähipiirissä, ei niiltä siis ole voinut oikein välttyä. Erot on aina tosi ikäviä juttuja. Itse olen tosi kova myötäelämään ja tässä se ainakin on tullut esille, kun ystävät ovat tulleet suhteensa tien päähän. 

Mulla on muutamia kokemuksia eroista. 

Ensimmäinen muistoni on lukiota edeltävältä kesältä. Seurustelin silloin ensimmäisen kunnon poikaystäväni J:n kanssa. Meillä oli oikein mukavat hetkemme ja kesä oli mahtava. Mutta ennen uuden koulun aloitusta, ahdistuin kovasti. Halusin olla yksin ja keskittyä omaan itseeni. 

Muistan kuinka kokosin rohkeutta ja lähetin poikarukalle tekstarin: "Meidän pitää puhua". Muistan kuinka pahalta tuntui, oikein oksetti ajatus toisen ihmisen jättämisestä. Ilmoitin äidilleni, että nyt mä lähden jättämään. Äiti totesi vain että selvä. 

Mentiin J:n kanssa kävelylle, jolla kerroin että nyt ahdistaa. Sitten me erottiin. 

Menin ystäväni luokse sinä yönä syömään jätskiä ja ihmettelemään tätä suurta elämänmuutosta. 

Ollaan nykyään miekkosen kanssa ihan hyvissä väleissä, että ei siinä mitään!

kuva täältä

Sitten oli ensimmäinen pitkä suhteeni, teininä sekin. Taisimme alkaa seurustelemaan kun olin 16. Hän oli vähän vanhempi ja mielestäni tosi cool. Sitä suhdetta jatkui hetken aikaan kunnes tuttu tunne taas palasi. 

Ahdisti ja ärsytti toisen seura.Hengasin mielummin itsekseni tai kavereiden kanssa, nähtiin varmaan parhaimmillaan kerran viikossa, koska en vain halunnut sen enempää. Sabotoin ihan tahallani koko suhdetta, koska en halunnut olla jättäjä. 

Yksi viikonloppu sitten vain ilmoitin, että nyt jutellaan. Hän oli silloin vielä armeijassakin, joten ei todellakaan voinut tietää tämän asian tulevan. En tietenkään kertonut mistään tunteistani, missään vaiheessa. 

Ja sitten jätin hänet. Kai me halattiin siinä, kun lähdettiin erisuuntiin. Tyhjä tunne valtasin muistaakseni pariksi päivää, jonka jälkeen aika onnellisena jatkoin elämää... Ei olla niinkään lämpimissä väleissä, heh. 

Sitten oli yksi suhde, jota ei kyllä seurusteluksi voi kutsua. Olin tosi rakastunut ja ajattelin tämän nyt olevan The One. 

No ei ollut. 

Juttu loppui kuin seinään, eikä miehestä oikeastaan kuulunut sen koommin. Hauskaa sinänsä, oltiin kuitenkin samassa koulussa. Siinä oli vähän kaikenlaista juttua meneillään, enkä vielä tänäkään päivänä tiedä mitä tapahtui. Juttui jäi kalvamaan pitkäksi aikaa, sillä en saanut selitystä tapahtumille. Ottaen huomioon, että asiat olivat menneet vakaviksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun joku murskasi meikätytön sydämen. 

Törmättiin sattumalta vuosi takaperin yhden kaverin valmistujaisissa. Olen itsekin yllättynyt, kuinka pahalta se tuntui vielä silloin nähdä kyseistä henkilöä. Mutta no hard feelings! 

Sitten oli vielä meidän "ero". Jälkeenpäin rakas toinen puoliskoni on sanonut, että ei sitä eroksi voi kutsua. Oltiin erossa hurja yhden päivän ajan. Muistan vain kuinka pahalta tuntui, kun stormasin ulos ovesta. Repäisin dramaattisesti rakaani antaman korun kaulasta (oikeasti kyllä avasin lukon, ettei se vain menisi rikki) ja pamautin oven mennessäni. Olin ihan hysteerinen ja ajoin vanhempieni ovelle meikit poskilla.

Se yö olikin ikävin yö ikinä. Mulla oli kyllä ihania ihmisiä ympärillä, mutten tainnut nukkua koko yönä. Itkeä tihrustaen soitin faijalle kuuden aikoihin sunnuntaiaamuna, että tuutko hakemaan, on tosi paskaa kieriä yksin sängyssä. ONNEKSI asiat ratkesivat seuraavana päivänä parhain päin. Huh, ihan tulee kylmät väreet kun ajattelen koko asiaa...

Erot on aina raskaita ja jättää jonkinlaisen jäljen ihmiseen. Itse olen oppinut enemmän kuin paljon omista eroistani. Ja vaikka kyse olisi vain teiniaikaisesta suhteesta, en lähtisi aliarvioimaan sen vaikutusta ihmisen elämään. Kaikki suhteet ovat samanarvoisia, olivat ne lyhyitä tai pitkiä. 

Itse tiedän sen, että kun tulee kovia aikoja, tahdon tehdä töitä sen eteen että suosta päästään rämpimään ylös. Ollaan selvitty jo yhdestä tiukasta paikasta, miksei selvittäisi tulevistakin (joita toivottavasti tietenkään ei tule). 

Olen sitä mieltä, että suhteen eteen täytyy nähdä vaivaa, jotta siinä voidaan kehittyä ja oppia. Luovuttaminen noin vain tuntuu ikävältä. Miksi heittää hyvä potenttiaalinen suhde kankkulan kaivoon yhden kriisin tullessa eteen. 

MUTTA olen myös sitä mieltä, että on ajan hukkaa olla väärän ihmisen kanssa. Toisin sanoen, jos ei hommat luista niin parempi lähteä tallaamaan eri polkuja. Kukaan ei hyödy huonossa suhteessa kitkuttamisesta! 

Kriisejä tule ja menee. Mutta niin on ihmistenkin kohdalla. Itse toivon, että tämä meidän juttu kestäisi kuin Duracell-paristo. 

Mikä tärkeintä, jos ero osuu omalle kohdalle, älä jää yksin!