Kaksi takana, monta edessä

Sen lisäksi että tulee joulu ja vuosikin vaihtuu, on myös aika yhden virstaanpylvään. 

Meille tulee yksi vuosi taas täyteen yhdessä. 

Kyllä, meillä on siis vuosipäivä 8. tammikuuta. On tullut käppäiltyä  jo toiset 365 päivää, toisin sanoenkaksi vuotta yhdessä! Ehkä ei niin pitkä aika, mutta meille kummallekin (lue: minulle) iso juttu. Tämä on kuitenkin tähän astisista suhteistamme kummankin pisin. Ja loppua ei toivottavasti vielä vähään aikaan näy. 

Miksi juuri 8. päivä tammikuuta?
Meillä ei oikeastaan ole mitään sen romanttisempaa tarinaa kertoa. Oltiin tapailtu reilut kaksi kuukautta, kunnes mies ehdotti "oikeita" treffejä. Niiden jälkeen suurinpiirtein asuin täällä kaksi viikkoa, kävin vain välillä hakemassa kotoa puhtaita vaatteita. Vietettiin sellaista honeymoon-vaihetta. Muistan, kuinka kanniskelin hemmetin isoa laukkua joka päivä koulussa, kun piti viettä jopa kolme päivää putkeen yhdessä ilman ylimääräisiä käyntejä jossain muualla. 
Sitten jossain vaiheessa puhuttiin, että mitä me oikein ollaan ja mies sanoi pitävänsä meikäläistä tyttöystävänään. 
Minä totesin, että tarvitaan kunnon vuosipäivä, ei sitten hajuakaan miksi se on tuo 8. päivä... Ehkä siinä silloin oli jotain itua. 

Mitä tässä kahdessa vuodessa sitten on kerennyt tapahtua? 
Pitäisi enemmänkin kysyä, mitä tässä ei ole tapahtunut. Ollaan käyty reppureissaamassa, ollaan riidelty ja mökkeilty paljon. Niin, ja osoitekin on ehtinyt muuttua samaksi. 

Mutta se saa mut aina yllättymään, miten paljon voi jotain ihmistä rakastaa. Mies totesi, että me ollaan kuin paita ja peppu. Se kyllä pitää paikkansa. Ollaan opittu tuntemaan toisemme läpikotaisin, mutta silti toinen tuntuu edelleen melkein yhtä uudelta tapaukselta, kuin silloin kun ensimmäisen kerran olen tässä sohvalla istuskellut ujona. 
Ja mitä pidempään ollaan oltu yhdessä, sitä rennommaksi itse olen muuttunut. Tässä on ihminen, kenen kanssa voin jakaa koko elämäni, mutta kenen kanssa saan myös rauhassa toteuttaa itseäni ja ajaa takaa omia sekä yhteisiä unelmia. Ideaalimpaa tilannetta ei voisi olla. 
Joka päivä meinaan pakahtua onnesta ja joka päivä taidan rakastaa vain enemmän. 

Kahden vuoden aikana olen myös itse kasvanut ja aikuistunut aikalailla. En ole enää se sama 18-vuotias, vastarakastunut lukiolaistyttö vailla minkäänlaista suuntaa elämässä. Nykyisin olen alkanut jo hahmottaa sitä, mitä haluan tulevaisuudelta. Pikkuhiljaa otetaan askelia sinnepäin. 

Heh, vähän tälläistä ällömakeiluakin pitää olla välillä, varsinkin tällaisena pimeänä aikana... Muistakaahan pitää kiinni niistä ihmisistä, ketä löydätte rinnallenne! 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!