se arki

"Odotappa vain, kun se arki teilläkin alkaa..."

"Ai olette seurustelleet kaksi kuukautta? Elätte vasta sitä ihanaa rakasteluvaihetta, kyllä se siitä katoaa!"

"Ei se parisuhteen arki ole mitään ruusuilla tanssimista, se on kovaa työtä!"

"Ja odotappa kun saatte lapsia..."

Aina maalaillaan kuvaa siitä, kuinka parisuhteen arki on likaisten tiskien äärellä riitelyä ja sitä että seksi loppuu kuin seinään. Sitä, että nalkutetaan vessanpytyn kannen auki jättämisestä ja siitä, kuka tekee ruuan. 

Sanotaan, että arkistunut parisuhde täyttyy toisen likaisista boksereista ja tuhansista puteleista suihkun lattialla. Aina ei muista sanoa että rakastaa. Tulee ne omat jutut tärkeämmiksi ja oman tilan koko muuttuukin yhden huoneen kattavaksi. Toisen naama voi alkaa ärsyttää, se on ihan normaalia. Mutta se on silti se, mitä tavoitellaan. Se tavallinen arki. 

Paitsi että tavallisen arjen keskellä sitten aina haaveillaan siitä, miten joskus olisi sitä juhlaakin. Että mentäisiin edes kerran kuussa ulos yhdessä. Ilman että aletaan tappelemaan. 

Eijei. Se vielä menee, että parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Se on jollain tavalla ihan totta. Mutta kaikki muu kyllä kertoo jostain muusta, kuin onnellisesta suhteesta. Vaikka tottakai suhteen arki tarkoittaa ala- sekä ylämäkiä. 

Me elettiin ensimmäinen vuosi riitelemättä. Ollenkaan. Vähän jotain tiuskintaa oli, mutta siinäpä se. Vuoden seurustelun jälkeen, tuli järkyttävä riitelyvaihe. Onneksi asuttiin silloin vielä omissa kodeissamme, se varmaan osaltaan helpotti aika paljon.

Tuon neljän kuukauden jälkeen, meillä oli isoja riitoja aina silloin tällöin. Ihan kuin oltaisi koeteltu toisiamme oikein olan takaa. Tuli ainakin nähtyä ne oikeat värit, joista Cyndi Lauperkin lauloi. Vasta nyt voin sanoa, että me eletään sitä tavallista arkea. Kaikki muu on ollut sitä suhteen alkuvaihetta. Ja tykkään kyllä tästä tämän hetkisestä elämästämme ihan todella paljon. 

Juteltiin ennen yhteisen katon alle muuttamista siitä, mitä se oma tila on ja mitä arki parisuhteessa oikeastaan tulee tarkoittamaan. Rakkaalleni oli kauan tärkeää, että se oma tila on ja pysyy. Tottakai itsekin tarvitsen sitä minä-aikaa. 

Mutta miespä yllätti minut sanomalla, että oli huomannut, kuinka helppoa sitä arkea onkaan elää toisen ihmisen kanssa. Että omia juttujaan voi tehdä ihan samalla tavalla. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Millaista meidän arki on?

Meidän arjessa sanotaan "minä rakastan sinua" tai "I love you" joka päivä. Mies hieroo mun jalkoja, kun löllötellään yhdessä iltaisin sohvan edessä. Me ollaan päivät omien juttujemme kimpussa ja illat ollaan yhdessä omien juttujemme kimpussa. Halitaan paljon (olen tooosi hellyyden kipeä) ja suukotellaan paljon. Hemmotellaan toisiamme. Me riehutaan ja meillä on ihan järjetön huumorintaju. Joskus ollaan ihan vaan hiljaa ja joskus meidän naapurit varmaan kiroaa meidän elämänääniä. Joskus ollaan väsyneitä ja tiuskitaan. Joskus on vaan niin hektinen aikataulu, että nähdään vasta kun mennään nukkumaan. 

Mutta meillä rakastetaan tosi paljon. Ja mä rakastan meidän arkea. Koska voin toteuttaa itseäni ja annetaan toisillemme tarpeeksi tilaa. Mutta silti eletään myös meidän yhteistä elämää. Enkä haluaisi jakaa elämääni kenenkään muun kanssa. 

Ja niin, me ei muuten pidetä vessan ovea auki siellä asioidessamme. Koska joku raja kuitenkin. Ei mene ihan kaikki hohto kuitenkaan...