Nainen, työt ja mies

Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet haastavat. Olen tehnyt parhaimmillaan 12-tuntisia työpäiviä ja käynyt kotona suurinpiirtein vain nukkumassa. Viikonloput ovat menneet töissä. Arkipäivät ovat menneet töissä. 

On kiukuttanut paljon. On itkettänyt, kun väsyttää. Ei ole nähnyt omaa kumppaniaan kunnolla sitten ystävänpäivän. 

On auttamattakin selvää, että tällainen elämänrytmi ei ole vain haaste itselle. Se on haaste koko parisuhteelle. 

Maattiin yksi ilta sängyssä ja mies sanoi, ettei tällainen suhde ole kiva. Viime viikonloppuna itkin sängyn pohjalla ja katsoin kuusi jaksoa Aupairit Australiassa- ohjelmaa. Olin niin poikki. Ja mikä pahinta, olen purkanut väsysmystä ja turhautumista ihmiseen, jota eniten rakastan. Tuohon rakkaaseen parempaan puoliskoon joka parhaimmillaan hakkaa X-boxia. Jonka kanssa kävin heittämässä iltakävelylenkin. Olen ollut todella itsekäs. Toisellakin on ollut työstressiä ja huonoja päiviä. Siihen päälle olen kaatanut oman väsymyksen sekaan. Not good. 

Puhdistettiin sitten viime viikonloppuna vähän ilmaa. Sain sanottua miltä minusta tuntuu. Ja niin sai hänkin. Kiitän kaikkia ylimpiä voimia tuosta ihmisestä. 

Sillä aikaa kun itse olen yrittänyt hieman hiekoittaa omaa polkua kohti unelmien uraa, mies on pessyt pyykkiä ja tiskejä. Imuroinut. Jaksanut halia aina iltaisin. Se havahdutti. 

On ihana huomata, ettei kukaan odota multa mitään ylimääräistä kaiken kiireen keskellä. Päinvastoin. 

Noh, nyt alkaa helpottaa. Ensi viikolla päättyy meikäläisen työharjoittelu ja sitten onkin ihanat pääsiäislomat. Teimme jo suunnitelmia kesää varten ja valoa alkaa näkyä tässäkin tunnelissa. 

Rankkoja aikoja tulee, niistä onneksi selviää. Yhdessä. 

Ja kuten ylempänä kerroin, meikäläisen elämä on ollut hullunmyllyä. Siksi en ole jaksanut tännekään postailla. Hyviä uutisia: ensi viikon jälkeen jatkuu tämä blogiprojekti täällä. Pitää vain muistaa aina, että liian monta rautaa ei saa olla tulessa.