Tinder: hauska peli vai tapa löytää unelmien sielunkumppani?

Melkein kaikki tietävät tämän ajatuksia herättävän deittiappin, joka löytyy monen sinkun älypuhelimen syövereistä. 

Niille, joille kyseinen sovellus ei ole tuttu, voin hieman avata tätä ilmiötä. 

Tinderiin kirjaudutaan sisään ja luodaan oma profiilin. Kun olet hoitanut muodollisuudet, alkaa ruudullesi tupsahdella potentiaalisien deittikumppanien naamoja. Siitä sitten mielesi mukaan pyyhkäiset kuvan joko jatkoon tai kortistoon. Oikealle tai vasemmalle. Kun kohdallesi sattuu joku kuuma pakkaus, jonka infoteksti vastaa unelmiesi kumppanin ominaisuuksia, voit pyyhkäistä hänet jatkoon. Jos samainen henkilö pyyhkäisee myös sinun profiilisi hyväksytyksi, teistä tulee match, voila! Voitte alkaa chattailla ja lähteä vaikka heti treffeille. 

Toisin sanoen, voit löytää unelmiesi kumppanin bussimatkalla, illalla sängyssä ennen nukkumaanmenoa, kahvitauolla tai vaikka paskalla istuessasi! Tinder tuo sulhas- ja morsianehdokkaat suoraan puhelimellesi, ja sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin pyyhkäistä oikealle tai vasemmalle! Nerokasta!

Tämäkö on sitten se deittailun mullistava asia? Digiaikana deittailu on muutenkin siirtynyt enemmän ja enemmän netin puolelle, enkä koe että se olisi huono asia aina. Tinder herättää kuitenkin muutamia erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia, joita ajattelin teille nyt sitten tässä luetella. 

Ensinnäkin, itselläni ei Tinderistä ole omakohtaisia kokemuksia. Oman kumppanini löysin baaritiskiltä. Sitä edellisen löysin koulun bussipysäkiltä. Sitä edellinen oli yläasteaikaisen parhaan ystäväni ex-poikaystävä (draama taattu). 

Ennen tätä nykyistä kumppania kävin parilla treffeillä, jotka löysin Instagramin ja Kik:in kautta. Kumpikaan ei ollut niin kovin suuri menestys. Toisin sanoen, omat nettideittailuni on jäänyt aika lyhyeksi uraksi. 

Olen kuitenkin katsonut vierestä, kun ystävättäret tätä sovellusta ovat näyttäneet ja käyttäneet. Se näyttää hurjalta menolta!

Eniten mietityttää lähinnä tämä, että ihmisiä ei enää tapaa IRL, in real life. Ja miksi tarvitsikaan, kun niitä kivoja naamoja voi selata kotona verkkareissa, ilman meikkiä. Ymmärrän tämän hyvin. koska onhan deittailu hirveän raskasta ja aikaa vievää puuhaa. Mutta toisaalta, eikö se just ole se juttu että lähdetään ulos katselemaan vähän maailmaa ja ihania ihmisiä!

Mutta hälyttävää on se, että jotkut käyttävät Tinderiä, kuin se olisi peli. Niitä itsestään kertomis-tekstejä ei lueta, katsotaan vain nopeasti, että miellyttääkö naama vai ei. Eli niihin ihmisiin ei oikeastaan edes keskitytä, kuin vain pintapuolisesti. Kaikkihan tietävät, että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Tärkeää on myös se, millainen luonne sieltä vaatteiden ja muiden juttujen alta löytyy. Voiko luonne välittyä ruudun toisellekin puolelle, jos selataan vain kuvia, jotka yleensä eivät ole edes kaikkien ihmisten vahvuus. 

Mitä jos pyyhkäiset jonkun aivan upean tyypin sivuun, koska hänen profiilikuvansa nyt vaan ei ollut ihan niin hyvä? Ehkä hieman liian alakantista otettu. 

Ja kuinka usein oikeastaan käy niin, että tapaat ihanan suklaasilmäisen, Gantin vaatteisiin pukeutuvan Janin, joka yhden tapaamisen ja yhden illan jälkeen, ei jaksakaan pitää enää keskustelua yllä. Sillä aikaa kun itse mietit, mikä meni ekoissa treffeissä pieleen, Jani selailee jo Tinderiä uusi nainen mielessä. 

Toinen on tämä klassinen uusi deittailun ilmiö. Tarjonnan runsaus. 

Miksi sitoutua ja keskittyä vain yhteen ihmiseen, kun takataskusta voisi löytyä vielä joku parempi? Miksei vain katsoisi kaikki kortit ja valkkaa sitten parhaimman? Sitten kuitenkin vituttaa, jos vastapuoli toimii samalla systeemillä. 

Eihän sitä ikinä saa rakennettua kunnon suhdetta, jos aina mielessä on se, että jos siellä sittenkin onkin joku parempi. 

Ja oikeasti, kuka jaksaa oikeasti montaa kerralla? Mulle riitti kaksi, ja olin henkisesti jo todella poikki. Joillakin on parhaimmillaan kymmenen eri jutskailukumppania. Miten te teette sen?! Siinähän menee jo nimet ja taustat sekaisin. Nostan hattua, kai olen itse vain tosi laiska.

Tinder ei ole kuitenkaan vain pinnallinen deittisovellus. Läheinen ystäväni löysi nykyisen avomiehensä Tinderistä. Heillä on nykyään kaksi karvaista vauvaakin. Ja hän tuskin on ainoa. On paljon onnellisia rakkaustarinoita, jotka ovat alkaneet nettiyhteyden välityksellä. Eli ei huono! 

Ja oikeasti, jos olet huono lähestymään uusia ihmisiä, niin tottakai on helpompi jutskailla ensin vaikka whatsappin välityksellä ennen oikeaa tapaamista. Sitähän voisi kutsua deittilämmittelyksi. 

Ja jos joku oikeasti kaipaa montaa juttelukaveria elämäänsä, niin mitä pahaa siinä oikeastaan on?

Yksi ystävättäreni ilmaisi asian näin: "Jos yksi ei vastaile viesteihini heti, niin aina on sitten se joku muu kenen kanssa puhua, ei ainakaan ole yksinäinen olo?". 

Mitä mieltä olen siis Tinderistä?

Hauska ja paikoitellen hyödyllinen nettisovellus, jos olet sinkku. Eihän sitä koskaan tiedä mistä sen elämänsä rakkauden löytää. Ja tarvitseeko edes löytää, voihan sitä aina pitää vain hauskaakin. 

Jos olet varattu, älä edes mieti. Jooko.