Kun meillä riidellään

Niinkuin jo edellisessä postauksessakin mainitsin, pariuhde ei ole pelkkää onnellista höttöä ja kielisuudelmia pimeässä. 
Joskus hakataan päätä seinään ja kiukutellaan, kuin pikkulapset. 

Omassa lapsuudenkodissani oli okei näyttää omat tunteensa. Meillä on rakastettu ja huudettu. Vanhemmat riitelivät harvoin niin, että me lapset olisimme sen huomanneet. Silloin riideltiin kovaa. Mutta vastapainoksi näytettiin ja kerrottiin, kuinka paljon tykätään. 
Olen omaksunut tämän mallin itsekin. Kun vituttaa, niin annan sen näkyä. Mutta näytän myös sen, että rakastan. 
Olen itse supertemperamenttinen luonne. Tämä näkyy siinä että saatan mennä nollasta sataan, ihan tuosta vain. Mutta vastapainoksi rauhoitun myös todella nopeasti. En osaa olla pitkävihainen tai mököttää. 

Ensimmäiseen vuoteen, me ei riidelty lähes ollenkaan, vaikka vietimme jo tuolloin todella tiivisti aikaa toistemme kanssa. Lähdettiin puolen vuoden seurustelun jälkeen kymmeneksi päiväksi reppureissaamaan Irlantiin. Tuolloinkin taisimme vain yhtenä iltana vähän tiuskaista toisillemme. 
Vuoden jälkeen meillä oli pidempi kausi, jolloin tuli riitaa mistä milloinkin. Joskus ne olivat isoja juttuja, joskus pieniä. Mutta haastoimme toisiamme lähes koko ajan. Välillä tuli sellainenkin olo, että onkohan tässä mitään järkeä. 
Itse ahdistuin aina ihan hirveästi. Ahdistun siitä, jos joku on minulle vihainen. Ahdistun siitä, jos ei pystytä puhumaan asioista. Se ehkä pahensi aina riitojamme. Olen todella herkkä, otan helposti itseeni. 
Rakas toinen puoliskoni on hyvin suorasanainen, mitä nyt arvostan paljon. Suorat sanat ja herkkyys eivät vain oikein aina kulje käsi kädessä. 

Nykyään en enää ahdistu riitelystä. Päinvastoin, koen että se on tärkeää aina silloin tällöin puhdistaa ilmaa kunnolla. Nykyään kun tuntee kumppania jo enemmän, tietää miten hän reagoi asioihin. Olen mennyt itseeni ja koittanut parantaa myös omaa tapaani käsitellä vaikeita asioita. 
Puhuminen on yksi asia. Asioista puhutaan aina niin kauan, että ne käyty kokonaan läpi. Ikävistäkin asioista täytyy pystyä puhumaan. Keskinäinen kommunikointimme on parantunut, mutta sen eteen täytyy tehdä töitä myös tulevaisuudessa. 

Uskon että parisuhteessa on kausia. On hyviä kausia, jolloin asiat menevät putkeen ja eletään harmoonista yhteiseloa. Sitten on kausia, jolloin taas koetellaan toista ja setvitään asioita. Ihmiset ja parisuhde kuitenkin kehittyvät jatkuvasti, siksi on tärkeää myös kehittää riitelyä. Tasainen parisuhde vaatii hyvät ja huonot aikansa. 

Mistä ja milloin me sitten riidellään?

Lähinnä silloin kun olemme kumpikin väsyneitä ja nälkäisiä. Olen itse varsinkin nälkäkiukkuuja. Mies taas ei aina jaksa meikäläisen raivokohtauksia (ihan ymmärrettävästi). Myönnän kyllä, että suurin ongelma olen minä, heh. Osaan olla joskus vaikea ja ikävä, puran vähän liian helposti omaa paha oloa rakkaimpaani. 
Kumppanini taas on perusluonteeltaan tasapainoinen ja tyyni. Mutta kun hän suuttuu, hän myös suuttuu kunnolla. Lepyttelyyn voi mennä paljonkin aikaa. Mutta niinhän ne sanovat, että vastakohdat täydentävät toisiaan, eikö vain? Niin se kai on riitelyssäkin.

Tärkeintä on, että riidat sovitaan aina ja mielellään ennen nukkumaanmenoa. Oma hyvä puoleni on se, että olen kova tyttö sovittelemaan. Harvemmin ollaan menty kiukkuisina nukkumaan. Ja hyvä niin. 
Riitely ei saa kuitenkaan muodostua ongelmaksi suhteessa. On hälyttävää jos kränää tulee ihan jokaisesta pienestä asiasta. Siinä vaiheessa on peiliin katsomisen ja keskustelun paikka. 

Sellaista tänään, ihanaa marraskuun alkua kaikille!