Tavallinen keskiviikkoilta

Saavun bussilla kotipaikkakunnallemme. Jään keskustassa pois, sillä aion vihdoin palauttaa kuukauden myöhässä olevat kirjat kirjastoon. Yritän soittaa miehelle, mutta se ei vastaa. Todennäköisesti tekee pidempää päivää tänään. 
Saan myöhästymismaksut maksettua. Yritän löytää sisustuskirjoja, mutta löydän vain muutaman. Päädyn psykologia-hyllylle ja nappaan kaksi parisuhde-kirjaa. Olen tämän blogin myötä kiinnostunut tavallista enemmän parisuhdeasioista.

Lähden kävelemään kotiin. Talomme edessä nököttää jo miehen auto. Miksei se ole vastannut soittooni, vaikka on jo kotona? Kauanko se on jo kerennyt olla kotona? 
Heilautan oven auki ja riisun ulkovaatteet. Kylppärissä virtaa vesi. 
- Moi, huudan.
- Moi kulta. 

Ilokseni posti on tuonut mukanaan pari lempilehteäni. Oleskelen keittiössä ja mies huutelee jotain kylppärin ovelta. Menen siihen juttelemaan. Pitäisi alkaa tehdä ruokaa ja käydä kaupassa.
- Mennään yhdessä, en mä osaa ostaa oikeita juttuja muuten. 
Ehdotan, että kirjoitan kauppalistan. 
- Eikun mennään yhdessä. 
Ja niin menemme. Kävellään tien yli käsi kädessä. Vitsailemme kassajonossa, tönimme toisiamme. 
Minä kannan vessapaperit, mies kantaa ostokset. Ja taas kuljemme käsi kädessä. 

On miehen kokkausvuoro, mikä tarkoittaa pekonilihapullia. Istun baaripöydän ääreen ja alan selailla lehtiä. Jutellaan niitä näitä, niinkuin aina. Sovitaan kokkausroolit, minä teen kastikkeen. Niinkuin aina. 
- Syödäänkö me milloin, mulla on lääkäriaika 18:20, totean. 
Tulee epäselvyyttä, syömmekö ennen vai jälkeen lääkärin. Miehellä on kauhea nälkä ja sanoo, että voisi itse syödä jo sen lääkärin aikana jos menen yksin lääkäriin. Kysyn kyytiä sinne ja tarjoudun kävelemään takaisin. Olen salaa pahoilla mielin siitä, ettemme söisi yhdessä. 

- No sulla ei varmaan mene kauan, ehkä mä jään odottamaan. Sovimme, että teemme ruuan loppuun meikäläisen lääkärikäynnin jälkeen. Mies lupautuu odottamaan autossa. Sanon, että hän voi odottaa ihan sisälläkin. 
- No mulla on netti käynnykässä, voin odottaa autossakin. 

Lähdemme ajamaan Terveystalolle. Mies jää autoon, sanon että ei kestä kuin varmaan 10 minuuttia. 
20 minuutin päästä olen takaisin autolla. Pahoittelen ja tiedän, että mies on nälkäinen. 

Tulemme kotiin ja mies heittäytyy sohvalle siksi aikaa, kun itse teen kastikkeen lihapullille. Pilkon sipulia ja alan niiskuttaa.
- Kulta, onko kaikki hyvin? 
- Ei ole, vastaan. 
Mies ryntää keittiöön, jossa pyyhin kirveleviä silmiä. 
- Kulta mikä on? Mä luulin että sä leikkasit taas sormeen! Jäämme halailemaan toisiamme ja heitän jotain kuivaa sipulivitsiä. 
Syömme yhdessä ja olen hirveän tyytyväinen. Juttelemme sisustuksesta ja tulevasta viikonlopusta. 

Nyt tässä istutaan kumpikin sohvalla. Mies puuhailee NHL:n kimpussa, minä päivittelen blogeja. Aion kohta tarttua toiseen parisuhdekirjaan. Ja ehkä juoda kupin teetä. 
Aion myös siivota keittiön ja toivoa, että palkkioksi siitä saisin jalkahieronnan. Aina kannattaa yrittää. 

Ihanaa keskiviikkoa!