Puhumisen jalo (vaikea) taito

Naisilla on joskus aika erikoinen tapa ajatella, että miehet muka osaisivat lukea ajatuksia. Ja sitten maristaan, kun ei ne tajua mistään mitään. 

Stereotyyppistä? Nojuu, mutta voin avoimin mielin nostaa käteni ylös ja todeta, että itse sorrun tähän aika usein joskus. 

Pahoitan mielen ihan hirveän helposti, jos mies ei tajua pikku vinkeistäni, että mitä haluan tai mitä kaipaan. Silloin yleensä marttyyrimaisesti sulkeudun omiin oloihin. Ja kun mies kysyy, että onko kaikki hyvin kulta, niin vastaan vain kyllä. Kylmästi ja etäisesti. Eikä se silloinkaan vielä tajua, mitä haen takaa. Sitten itkuisena makaan peiton alla pimeässä huoneessa ja suren itsekseni, että onko tämä nyt sitä mitä haluan, kun ei se tajua mua koskaan. 

Mitä muuta tuohon nyt voi sanoa kuin, ei luoja soikoon? 

Ei, miehet eivät valitettavasti osaa lukea ajatuksia. Täytyy siis luottaa vanhaan kunnon kommunikointiin. Täytyy puhua!

Kuinka monta kertaa sitä aina toitotetaan, että puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Puhukaa ongelmista, haluistanne ja toiveistanne parisuhteessa. 

Kuinka monet kinat ja riidatkin olisi voitu välttää, jos sitä vain osattaisiin puhua ja kertoa mitä halutaan. Marisemin ja kitiseminen on ihan turhaa. Pitää vain avata suu. 

Mutta herranjesta, se on vaikeaa! Esimerkiksi:

Halusin kertoa rakkaalleni mitkä kaksi asiaa haluaisin muuttaa suhteessamme. Kyse ei ollut mistään isosta asiasta, ei todellakaan. Ihan pikkujuttuja. 

Ja minä ahdistuin. Ahdistuin ajatuksesta, että pyytäisin jotain ihmiseltä, kenen kanssa haluan jakaa elämäni. Ahdisti puhua niin paljon, etten meinannut unta saada. 

Mitä jos se suuttuu? Mitä jos saamme vain riidan aikaiseksi? Mitä jos se ei ymmärrä, mitä ajan takaa? 

Sitten hermostuksissani, möläytin vain asiat hellän hetken päätteeksi. 

Ja ei hän suuttunut, emmekä riidelleet. Hän sanoi, hyvä kun kerroit. Muutetaan asioita. 

That's it. 

Me ollaan oltu vasta se kaksi vuotta kohta yhdessä, silti en osaa aina kertoa, että mitä haluan suhteeltamme. Mielummin haudon kaikkea omassa päässäni, mikä nyt ei todellakaan ole terveellistä. Koska kyllä se jossain vaiheessa tajuaa... 

Mikä siinä on, että se kommunikointi on niin vaikeaa? 

Ja tiedän, että tämä ei ole vain nuorten parien ongelma. Ei niissä pitkäänkään kestäneissä parisuhteissa ja avioliitoissa osata kertoa mitä halutaan suhteelta. Yksi yleisimmistä avioerojen syistä Suomessa on juurikin kommunikaatiovaikeudet, jos Googleen on luottamista. Miettikää nyt, ihmiset jopa eroavat, koska eivät osaa puhua! 

Toisen kanssa pitää ja kuuluu puhua omista tunteista ja omista toiveista. 

Koska ei se mies edelleenkään niitä ajatuksia lue. Ja kaikella rakkaudella, joskus miesten aivot muistuttavatkin lähinnä putkea. Ei ne ymmärrä vihjailua, harmi vain. Olisihan se elämä liian helppoa niin...